Uutisrieskaa Kalajokilaakso- lehdestä
P
Sanotaan, ettei kukaan ole
profeetta omalla maallaan. Pitää varmaan paikkansa. Monestihan me noteeraamme
oman paikkakuntamme esim. taiteilijan arvon vasta sitten, kun hän on saanut
nimeä muualla. Esimerkkejä ei ole vaikea löytää.
Se että jotain ihmistä sanotaan
profeetaksi, edellyttää jo sitä, että hän ei ole kuka tahansa, hänessä
on näkijää ja edelläkävijää, vaikka sitä ei aina omassa asuinympäristössä
huomattaisikaan. Olen tällä paikalla tänä vuonna jo tarkastellut kahta
henkilöä, joiden yhteydessä tuota profeetta-sanaa on käytetty. Paavo
Ruotsalaista sanottiin aikoinaan Erämaan profeetaksi ja Lars Levi
Laestadiusta Lapin profeetaksi. Nimitykset ovat sattuvia. heissä
kumpaisessakin oli sellaista profeetaallisuutta, jota profeetaksi sanominen
edellyttää. Molemmat olivat vielä kaiken lisäksi hengellisillä vainioilla
vaikuttajia, joten nimitys sopii senkin puolesta.
Raamatun profeetat ovat sitten
asia erikseen. Profetioillahan tarkoitetaan ensisijaisesti jumalallisia
ilmoituksia ja ennustuksia.
RR
Päivälleen kuukausi sitten
kuoli Kuusamossa Reino Rinne, jota silloin tällöin tituleerattiin
Koillismaan profeetaksi. Hänen näkijän, kokijan ja vaikuttajan ansionsa
tunnetaan tosin maallisemmilta alueilta kuin kahden edellä mainitun, mutta kyllä
minä ainakin mieluusti tuon profeetta-sanan hänen kohdalleen hyväksyn. Ei se
liioittelua ole.
Reino Rinne tunnetaan ennen muuta
Kuusamon koskien puolustajana ja Koillissanomien perustajana. Koillissanomat on
Kalajokilaakson kaltainen viidesti viikossa Kuusamossa ilmestyvä sanomalehti.
Se ei ole tosin enää vuosikymmeniin ollut Reino Rinteen hallussa, vaan
omistajat ovat vaihtuneet. Nykyisin se kuuluu oululaisen Suomenmaa-yhtiöitten
lehtiin. Koillissanomat on elänyt ja luonut paljolti Koillismaa-käsitteen.
Harva käyttää Kuusamosta ja
naapureista enää nimitystä Koillis-Pohjanmaa, niinkuin aikoinaan.
Koillissanomien myötä käsite Koillismaa vahvistui. Omalta osaltaan sitä
vakiinnutti myös kirjailija Kalle Päätalo Koillismaa -sarjallaan. Teuvo
Suominen kirjoitti Suomen Luonto -lehdessä Reino Rinteestä tuonnottain:
"Kotikulmillaan kynäilevä, vähäisen kielialueen ihminen paljastuu
maailmankansalaiseksi. - Hänen suuruutensa ilmenee paitsi Kuusamon koskien ja
Kitkajärven vapautena, myös sellaisena ajatuksen kirkkautena, joka ei kaipaa
mutkaista ilmaisua."
Sattuvasti sanottu. Niin myös
professori Pekka Nuortevan luonnehdinta: " Kuusamon koskien ääreltä
hän on nähnyt koko ihmiskunnan kohtalontien ja kuvailee sitä
kirjailijana."
T
Viime Lauantaina puolenpäivän jälkeen
tuli television ykköskanavalla ohjelma Reino Rinteestä, tästä asken
edesmenneestä kuusamolaisesta sanomalehtimiehestä ja kirjailija Reino Rinteestä,
Koillismaan profeetasta.
Kun ohjelmaa katsoi ja Reino
Rinteen näkemyksiä eri asioista kuunteli, niin oli helppo havaita, että siinä
ei kerro käsityksiään kuka tahansa.
Reino Rinne oli syntynyt jo
vuonna 1913. Jo aikaisemmin olisi hänestä tullut tehdä tv-ohjelma tuohon Itse
asiassa kuultuna -sarjaan, jossa on haastateltu vuosien varrella monia
kansakuntamme merkkimiehiä. Tarkoitus ei ole ruveta tässä yhteydessä
tarkastelemaan Reino Rinteen elämänvaiheita, mutta mainitsen kuitenkin yhden
asian, joka ei liene kovin yleisessä tiedossa. Hänen elämänkumppaninsa Anna
Kustaava on lähtöisin Haapajärveltä, omaa sukua Mustanoja,
Kalakankaalta. Silloin tällöin Koillismaan profeetta on poikennut täällä
vaimonsa kotiseudulla sukuloimassa.
K
Tv-ohjelman jälkeen menin kirjahyllylleni
ja kaivoin sieltä esiin Reino Rinteeltä huhtikuussa 1986 saamani ja tekijän
parhaimmin terveisin toivotuksin varustetun kirjan "Sopusoinnun tie."
Se on yksi Reino Rinteen monista kirjoista. "Sopusoinnun tie on rauhan tie.
Se on tasa-arvon tie. Määräämättömän kauas tulevaisuuteen vievä
tie", sanoo Rinne.
"Ihminen voi löytää
sopusoinnun tien. Sitä on uskallettava etsiä ja löydettyä vaeltaa.
Sopusoinnun tie saattaa olla yllättävän helppo kulkea. Mutta kukaan ei ole
sinne mahdollinen vanhoissa, perinteisissä asennevarusteissaan."
Kirjan nimen alaotsikkona on
"Elämänkentän uforisteilyä." Kirjan sisältämiä ajatuksia voisi
sanoa mietelmiksi, kirjoittajan itsensä mielestä ei niinkään aforismeiksi.
Väinö Peltonen kuvaa näin:
" Hänen kolmen virkkeen mittaiset "uforisminsä" paljastavat
kuin salaman valossa nähtäväksemme yllättävän laajoja sielun maisemia
moniin suuntiin risteilevine ajatuspolkuineen."
L
Reino Rinne oli luonnonsuojelija
silloin, kun se ei vielä ollut muotia. Hän oli selvästi aikaansa edellä. Hänestä
voidaan sanoa, että hän sai elämässään jotain aikaan. Kuusamon kosket ja
Kitkajärvi ovat vapaina. Reino Rinne oli kalastaja Pentti Linkolan hyvä
ystävä ja samalla tavoin huolissaan luonnon ja maailman tulevaisuudesta. Aivan
erilainen oli kuitenkin hänen käsityksensä mahdollisuuksista vaikuttaa
asioihin. Jos Linkola on pessimisti ja jossain mielessä jopa anarkisti, niin
Koillismaan profeetta Reino Rinne oli optimisti. Hän näki, että ihminen voi
elää luonnon kanssa sopusoinnussa.
"Ihminen, Kiinteämpi,
elottomampi osa luontoa kuin moni tajuaa. Aavisteluni sisin ja pisin näkymä:
ihmisen ja luonnon liiton määrä kestää koko elinkauden."
" Hoitaa ihmissuhteita ja
rakastaa luontoa. Siinä ei voi olla joko-tahi tilannetta: joka rakastaa
luontoa, rakastaa ihmistä."
Ilmari Luhtasela, KALAJOKILAAKSO
6.3.2002