
Pyynnöstä
todistan, että lehtemme toimitussihteeri, Kirjailija RR omaa mitä
suurimmassa määrin kaikki ne ominaisuudet, joita nähdäkseni tarvitaan
ko. toimen hoitamisessa.
Yhdessä allekirjoittaneen julkaisijan kanssa
oli hän itsenäinen aloitteentekijä aikakausilehti Kaltiota
suunniteltaessa ja osallitui vaivojaan säästämättä sen
perustamisvaiheisiin. Aktiivisesti hän on koko ajan työskennellyt sekä
lehden toimituspuolen että sen levittämisen hyväksi. Tottuneena
sanomalehtimiehenä hän on hoitanut monenlaisia toimituspuolen tehtäviä
sekä täysin itsenäisesti suunnitellut lehden taiton, mikä iloksemme
monelta taholta on saanut tunnustusta.
Hänen suomenkielentaidostaan
ovat hänen mielestäni hänen kaksi romaaniaan parhaana todistuksena.
Lehden avustajien kirjoitusten stilisointi onkin pääasiassa ollut
toimitusihteerin huolena. Kirjailija Rinne on suuressa määrin perehtynyt
klassiseen ulkomaiseen ja kotimaiseen kirjalliosuuteen sekä on aivan
aivan erikoisesti seurannut viime vuosien kotimaisia kirjamarkkinoita.
Oulu
Aikakausilehti
Kaltio
Kaltion päätoimittaja Atte Kalajoen (päivämäärätön) kirjoittama
työtodistus Kaltion toimitussihteeri Reino Rinteelle.