Alanko 28.12.1945
Veli Hyvä!
Piirrän nyt vähän tässä illan kuluksi,
tervennä olemme olleet kaikin. Sain eilen illalla sinulta sen kirjan, josta
tuhannet kiitokset. Olavi kävi hämärissä postissa ja toi sen kirjan.
Minä rupesin heti sitä lukemaan enkä malttanut sitä heittää kesken. Se
meni läpi yhtenä iltana.
Minun täytyy sanoa, että siinä olet
onnistunut hyvin, se vetää vertoja Kauppis-Heikin teoksille. Ne onkin
minusta parhaita. Toivon vain, että ilmestyisi heti uusi teos, kyllähän
sinulla täältä synnyinseuduilta aiheita riittää.
Muuten vain huomautan, että siinä kirjassa
oli parissa kohtaan minun mielestäni vähän liian suoraa puhetta Aaposta,
kumminkin aivan oikeaa, että jos Aappo itse lukee niin voipi tykätä
huonoa. Eipä sillä, että ei asia niin ole, mutta olen ajatellut että en
voisi antaa Aapon sitä lukea. Jos sattuu niin, että tahtoisi mutta miten
sinä sen käsität?
En tiedä muuta sanoa kuin että alku on hyvä.
Antaa vain tulla lisää. Minun käsitykseni mukaan tulee tällä kirjalla
olemaan kysyntä hyvä.
Asiasta toiseen niin kuin muistat, kun täällä
kesällä kävit oli meillä possu. Se on nyt teurastettu ja liha tuli
hyvää joskaan ei niin tosi lihavaa, kun ei tahdo olla riittävästi
lihotus ainetta. Mutta olihan siinä vahvimmassa kohti silavaa yli kaksi
tuumaa. Olen tässä ajatellut lähettää sinulle palan vähän maistaa,
sitähän kun ei tahdo saada rahallakaan. Kalasta meillä on niukkaa, kun ei
ole niitä pyydyksiä. Sain syksyllä ostaa vähän verkko lankaa ja niistä
laitan nyt muutaman verkon, että nyt pyynti aikana on saatu syödä, mutta
kasoon ei ole tullut.
Minä olen ollut savotassa toista
kuukautta, nyt olen joululomalla, mutta heti aikaan täytyy taas lähteä.
Niitä valokuvia joita otit täällä käydessäsi ei minulle tullut
yhtään. Onko sinulla se unohtunut ja sen haulikon ostoluvan myös lähetin
niin kuin oli puhe. Lieneekö sekään sinne tullut. olen epäillyt tätä
meidän postimiestä, että jos se nakkasi sen kirjeen tiepuoleen ja
postirahan pisti pussiinsa, kun on sellaistakin sanottu tapahtuneen.
Me täällä maamiesseuran syyskokouksessa
päätettiin järjestää ensi kesänä seuran 10-vuotisjuhlat. Siinä
kesäkuun aikana ja siihen on tarkoitus saada ohjelmaa aika runsaasti. Jos
sopii niin, että sinäkin saisit siihen aikaan kesäloman ja tulisit
tänne. Voisit siinä sinäkin jotakin esittää. Onhan tämä vielä pitkä
aika, mutta voi jo sanan minusta kuuluttaa, että juhlaan saadaan ennen
kaikkea paljon vieraita. Jos niin järjestetään kuin olen sitä
miettinyt, nyt ja vähän muillekin virkkanut, että pyydetään pastori
Martti Häkkinen. Uskon että varmasti tulee. Pidettäisiin
juhlajumalanpalvelus ja sen jälkeen muuta ohjelmaa. Meillä on täällä
uusi maatalousneuvojakin, joka varmasti tulee ja eihän sitä vielä osaa
sanoa, että mitä siihen saadaan.
Jos sinulla on aikaa niin kirjoitahan joskus,
minullakaan ei tahdo tulla kirjoitettua. Vaikka kyllä minunkin täytyy
useampi yönseutu kirjoittaa pyhä päivistä puhumattakaan. Sitä on jos
jonkinlaista lomaketta ja kaavaketta, että monesti tahtoo tympästä eikä
aina tahtoisi joutaakaan. Ei viitsi kieltäytyäkään, kun tahtovat ja ei
viitsisi niistä mitään periäkään.
Jospa nyt lopettelenkin tällä kertaa. Onnea
vain alkavalle vuodelle. Sydämelliset terveiset meiltä kaikilta teille
kaikille.
Eelis

