Kirjailija Reino Rinne
Kaiterantie 6
93600 Kuusamo
Olen saanut tutustua ja lukea kirjanne LAPIN RAUHA. Kiitos
mielenkiintoisesta kuvauksesta koskien mm. kotipihaani vuodelta
1946, jolloin olin 10-vuotias.
Sivulla 21 (ilman numeroa) on kuva pihapiiristä, jossa emäntä
(Selma Hietanen, setäni vaimo) vinttaa vettä avojaloin.
Taustalla näkyy "hätäläpirtti" (väliaikainen
Sandfrid Hietasen perheen koti) ja sen takana kirkko.
Kuvan teksti kertoo mm. "Uusi navetta (oik.) melkoisesti väljempi
kuin perheen hätäläpirttti."
Oikealla näkyvä rakennus on palamatta jäänyt sauna-liiteri
rakennus.
Tuli mieleeni, että uusi navetta, joka silloin ehkä oli jo
olemassa, ei ole mahtunut kirjaan vaikka se mahdollisesti
valokuvassa olisikin.
Voisinko toivoa, että olisiko valokuvassa näkyvissä myös uusi
navetta, joka sijaitsee kaivosta oikealle.
Rohkenen vielä toivoa, että löytyisikö pihapiirin isännästä
Sandfrid Hietasesta (isästäni) valokuvaa tähän liittyen
(teksti sivun 23 alaosassa ja 24 yläosassa).
Olen kiinnostunut hankkimaan "Lapin rauha" kirjaanne 5
kpl, jos sitä on vielä saatavissa.
Olen Oiva Arvolan kavereita ja häneltä sain osoitteenne ja myöskin
kehotuksen lähestyä "ilman pelkoa".
Rovaniemi 27.12.2001
Lauri Hietanen
Petäjätie 15
93600 Rovaniemi
