
H.V.!
Ei ole Sinusta kuulunut pitkiin
aikoihin. Täällä Sinua kuitenkin muistetaan ja kaivataankin.
Sillä kulttuurivastaanotolla näyttää
olevan paljon vastamaata.
Toivoimme hartaasti, että tulisit
avuksi. On suunniteltu asian ottamista käsiteltäväksi
maakuntaliiton neuvottelupäivillä ensi keväänä. Seitapiiri
kustantaa Sinut mielellään silloin Rovaniemelle alustamaan ja
neuvottelemaan.
Parhain terveisin A. E. Järvinen


Saarijärvellä,
16. p:nä maaliskuuta 1945.
Herra Toimittaja
Reino Rinne, Oulu.
Kirjeenne johdosta
5.3., joka harhailujen jälkeen saapui vasta eilen tänne
evakkoasuntooni lähetän suunniteltua lehteä varten oheisen lastuni
"Erämaan kevään kirkkaus".
Viimeaikaisten
vastoinkäymisten takia olen nykyisin kuin syvässä kuilussa, josta
ei näyttä olevan ulospääsyä. Meni koko omaisuuskin, jonka hiellä
olin kerännyt, eikä näytä tulevan korvaustakaan. Jos tästä
selviydyn, autan lehteänne kykyni mukaan. Vasta lumen sulattua pyrin
pohjoiseen päin omille palkisilleni.
Kunnioittavasti
A. E. Järvinen
Osoite
toistaiseksi: Saarijärvi.
Ylitornion
Portimojärvellä 29.9.1945.
Toimittaja Reino
Rinne, Oulu.
Kiitos Kaltion
vasta saapuneesta numerosta. Lehtenne on kyllä ollut mielessäni,
mutta nykyisin minun on vaikea keskittyä mihinkään henkiseen
työhön, joten tähän numeroon en saanut avustusta lähetettyä.
Elän sellaisessa aallonpohjassa, josta on vaikea päästä pois.
Kotini hävityksen ja omaisuuteni menetyksen jälkeen ei ole ollut
paikkaa, missä edes olisi saanut rauhassa kirjoittaa. Yrittelen
rakentaa Rovaniemelle, mutta jälleenrakennus on vaikeaa ja tulee
kalliiksi. Saa nähdä sotkeeko se minut kokonaan. En ole vielä
ehtinyt uuteen numeroon kunnolla tutustua, mutta on helppo todeta sen
tervetullut vireys. Tällainen Pohjois-Suomen kulttuurielämää
koskettava julkaisu on kyllä tarpeellinen.
Suurella
mielenkiinnolla tutustuin ensimmäiseksi H. Ahtelan kirjoitukseen
Pohjolan ja Lapin kuvataiteilijoista. Tämä kirjoitus tuotti minulle
kuitenkin pettymyksen, mikä ei suinkaan ole lehden syy. Aika on
mielenkiintoinen, mutta yllättävän vähän kirjoittaja on saanut
sitä esille. Kyyhkystä koskeva esitys jopa suorastaan masentaa.
Että nykyaikana näkee vielä tuollaista kirjoitetavan! Täytyy
tunnustaa, että Kyyhkysellä on heikkoutensa, mutta Lapin kuvaajana
hän kohoaa paljon muiden yläpuolelle. Olen kyllä nähnyt
kirjoituksen laatijan maalauksia ja nekin masentavat samoin kuin
Kyyhkysestä lausutut sanat. Ne eivät esitä Lapin kimaltelevaa,
säteilevää luontoa. Ne ovat synkeitä, kuin elottomalla tavalla
sivellyt.
Voimakkaat
tunnelmat ovat Lapin luonnolle ominaisia ja Kyyhkynen ei suotta
käyttänyt "voimakkaita efektejä". Tiesin kyllä, että
kirjoittaja on jonkun aikaa toiminut Sallassa metsänhoitajana ja sen
jälkeen Taivalkoskella, on nykyään Kajaanissa. Täytyy ihmetellä,
että hänen Lapin luonnon tunteminen on niin peräti heikko.
Taidekirjailijana ja arvostelijana kai tavoittelee jotakin erikoista
elävästä elämästä ivallista. Ei! Kyllä taiteen pitäisi
kuvastella elävää elämää, valoja ja varjoja. Mainitussa
kirjoituksessa olevat esitetyt suuntaviivat mitättömistä
maalareista myös hymyilyttävät. Tekisi mieli joskus palata asiaan,
kunhan pääsen ylös aallonpohjasta, johon alussa viittasin.
Yllättävää on
minulle myös ollut viimeinen kirjani " Rannaton erämaa"
vastaanotto. En ole nähnyt niistä montakaan arvostelua. Kaikki
Pohjois-Suomen lehdet ovat vaiteliaita. (Eräät yksityiset henkilöt,
joiden sanalle annan suuren arvon, ovat kuitenkin aikaansaannostani
ylistäneet.). Tämäkin vastoinkäyminen sattui saman aikaan muiden
onnettomuuksien kanssa kuin kohtalon oikusta. Perusasiaa arvostelu tai
vaikeneminen ei voi kuitenkaan järkyttää, mainitsen niistä vain
ihmetellen. Työ mihin olen kiintynyt palkitsee kyllä itsensä ja
heti kun olosuhteet sallivat, tiedän joutuvani taas luonnon lumoihin,
tarvitsee sitten maailma töitäni tai ei.
Kunnioittavasti
A.E. Järvinen
Osoite
toistaiseksi: Ylitornio Portimojärvi.