LAVIA, Susikoski, 15 p. tammik. anno pacis 1946 ill.
Onnellista uutta vuotta ikitutuille oman läänini kuolemattomille perhosille. Kiitos korkeakiviläisestä lahjakortista. Mutta juuri siitä huomaan että Kalevaa ei ole tainnut tullakaan tänä vuonna TÄNNE - otaksutte kai minun olevan Suomussalmella. Ei, olen yhä täällä Satakunnassa ja aion viipyä ainakin kevääseen. Tottapuhuen minua voisi haastatella, jos olisi entinen kurssi. Tottahan istuskelen paperien ääressä, niiden kotiseutuni tuhkasta ja lumesta kalliisti ylöskaivettujen käsikirjoitusten ääressä (mm. nuoruusaikaiset opintoelämykset tsaarinaikaisessa Moskovassa 1901-03.) Olenpa saanut sopimuksen myös Puolan - Tsekkoslovakian matkakirjastani POIKA MAAILMAN KYLILLÄ - sekin kaivettu märistä Turjanlinnan sahajauhoista. SUOMEN KIRJA sen lunasti. Ilmestyypä jahka joutuu kuuluisa Suomeksi kääntämäni romaani Gontsharov. Herra Oblomov. Ja hännän huipuksi uusi painos VANHASTA POSTINEIDISTÄ. On olemassa uusi yhtiö Kirja-Könni. Mutta OMAT KOIRAT eivät vielä hauku julkisuudessa - ne odottavat soveliasta hetkeä. Helkkari, jos olisi AIKAA, lähtisin kiertueelle todistaakseni että jalkani vielä nousee maan kamarasta. - Onko Kalevan kaarti lukenut Sillanpään viime opusta? Minusta se on silkkaa roskaa, en ikinä voi ymmärtää että Nobel-palkinnon saaja kirjoittaa niin kehnoja kirjoja. - Ruotsissa Jascha Golovanjuk on samaa mieltä, mutta tätähän ei sovi sanoa julki. Häpeän minä sentään Suomenkansan puolesta että joku kirjailija on sitä vetänyt nenästä ja saavuttanut "maailman maineen".

Tervehdys: Ilmari Kianto

Suomen Kulttuurirahastosta puheenollen, omasta puolestani huomautan että juuri iäkkyyteni perusteella kai minut jätettiin huomioonottamatta, kun olin kerrankin rohjennut anoa apurahaa (150 t.) mielestäni pätevillä perusteilla, vaikka olin saanut pätevät suositukset sekä kustannusyhtiöltäni Otavalta että Suomussalmen kunnalta.
Tosin olen vielä "nuori" sts kohta 72 vts - -
Arv. Toimitus. Mihin on jäänyt lähettämäni kirjoitus KAINUULAINEN SATAKUNNASSA?
Terveisiä: Ilmari Kianto Lavia, Susikoski  Laskiaisena 1946


 Kianto esittely| Omistuskirjoituksia Reinolle | Ilmari Kiannon TEOKSET