Muonio 6.11.1947
Päätoimittaja
Reino Rinne ja "Heinätyttö",
Lapin Kansa
Olen tässä aivan
lyhyessä ajassa kaksi kertaa joutunut käymään Helsingissä ja
tuolla muussakin etelässä, että pää Lapin rauhaan tottuneelta on
mennyt aivan pyörälle. Siksipä sitä pitää vähän
selvitelläkin. Ja kysyä asioita teiltäkin. Eikös se matinea
pitänyt olla tässä kuussa? Olisin hyvin kiitollinen, jos siitä
voisitte minulle ajoissa, nim. päivämäärästä, ilmoittaa. Minun
kun pitää jonakin päivänä tässä kuussa järjestää vastaanotto
Kittilässä voisin asiat sovittaa niin että suorittaisin tuon
vastaanoton ja samaa tietä jatkaa matkaani Rovaniemelle.
En minä ole
koskaan ollut tuollaisessa matineassa. Miten siellä tällaisen
pitää olla puettu ja mitä minun pitää siellä tehdä? Onko se
sellainen, että kirjailijat lukevat teoksiaan? Pitääkö minun lukea
jostakin noista "maailman kirjallisuudesta" vai voinko minä
"lukaista" erään lohisadun täältä pohjolasta, josta
sadusta itse kovin pidän ja joka pari vuotta sitten ilmestyi
"Kuva -Taiteen" satujen joukossa. Pitääkö minun
järjestää asento sinne itse, vai onko joku yhteismajoitus?
Tällaisista minä haluaisin saada tiedon.
Täällä on
parhaillaan kova lumipyry ja jo vuorokauden olen odottanut, että
jollakin autolla pääsisin Enontekiöön erään potilaan luo.
Parhaat terveiseni
Yrjö Kokko
Muonio 12.12.1947
Hyvät Ystävät Heinätyttö ja
Päätoimittaja!
Kiitos kirjeestänne. Kerkesitte minun
edelleni. Minun piti kiittää viimeisestä, mutta kun odottelin
Helsingistä tilaamiani kirjoja, joista yhden olen luvannut Sinulle
Heinätyttö, olin ajatellut lyödä kaksi kärpästä yhdellä
iskulla. Saa nyt nähdä kerkiänkö tänne ajoissa, kun tuli
tuollainen lumipyrykin, joka tukkii tiet.
En ole ansainnut niitä kauniita sanoja,
joita kirjoitatte. Tehän päinvastoin olette ansioituneet
tehdessänne sellaisen kauniin aloitteen kuin Seitapiiri. Sillä on
paljon tehtävää. Luulen sen kehittävän jokaista jäsentään,
auttavan suurempiin saavutuksiin. Ihminen ei näe helposti omia
puutteellisuuksiaan, mutta toisen työstä hän helposti ne huomaa.
Eiköhän vain käynyt niin tuon taidenäyttelyn kanssa. Luulisin
niin, toivoisin. Etteköhän panneet tekin merkille, että kaikista
suurista ansioistaan huolimatta, näyttelyä kokonaisuutena ajatellen,
siinä vallitsisi suuri yksipuolisuus. Kaikki olivat, Outakkaa lukuun
ottamatta, nähneet Lapissa vain yhtä ja samaa. Kun katselin sitä,
tuli minulle mieleen eräs tapaus viime kesänä Äkäslompolossa.
Siellä maalasi eräs nainen vanhaa latoa (aiheen pitäen), jonka
taustalla oli metsä. Kun sai ladon ja metsän valmiiksi, hän
kääntyi ympäri ja alkoi siltä suunnalta maalata tauluunsa järven
takana olevaa tunturia. Kun ihmettelin tätä, hän loihe lausumaan:
Ei mene kaupaksi, jollei tämä ole
todellinen lapintaulu.
Ettekö maalaa koskaan jänkää?
Kyllä, mutta harvemmin. Sellaisia ostavat
vain ne, jotka ovat lukeneet Paulaharjua ja tuntevat jänkä-sanan.
Tahtovat olla lapintuntijoita, mutta muuten pitää olla tunturi.
Olen jäävi arvostelemaan. Mutta
valokuvaajana minusta tuntui siltä, kuin kuvakulma tuossa
näyttelyssä oli kauttaaltaan sama, vuodenaika niin valtavasti
ruskaa, "Kameran etäisyys" esineestä vakio,
laajakulmaobjektiivi yleislinssinä. Miksei käytä lähikuvausta,
teleobjektiiviä . . ? Minusta tuntui, että maalarille täällä
Lapissa on vielä aivan loppumattomiin mahdollisuuksia, uutta, ennen
näkemätöntä. Ajatella miten paljon uusia esineitä voisi pullon ja
appelsiinin sijasta "stillebeneihin"! Miten suurenmoisia
jokien hiekkatörmiä ! Entäs mihin ovat jääneet kelohongat, ne
jotka seisovat pystyssä, tai sitten makaavat maassa? Vai olisiko se
Kalevalan jäljittelyä? Missä ovat porotokat, jotka seisovat
jäällä, tai joita viedään yli tunturin ja joitten liikettä (!)
ruotsinlappalainen Skum niin loistavasti kuvaa. Eikö kukaan ollut
nähnyt sitä ihmeellistä valohämyä, joka on tunturilaaksojen
jokien rannoilta kasvavissa koivikoissa . . . ? ? ? ? ?
Älköön käsitettäkö väärin. En minä
tahdo arvostella näyttelyä, älkääkä te tästä kertoko
kellekään maalarille. En minä tahdo pahoittaa heidän mieltään.
Olen vain heille kateellinen. Ajatella miten helposti he voisivat
nähdä, miten paljon valoittamatonta maata täällä on heidän
työsaralleen. Miten paljon vaikeampi kirjailijalla on tässä
suhteessa. Vaikka Lappia käsittävä kirjallisuus ripustettaisiin
tuolla tavalla seinälle, ei ammattimieskään noin helposti voisi
tehdä yleiskatsausta. Päästäkseen siitä selville, vaatisi se
vuosikausien työn, sen sijaan kuin maalari voi tehdä havaintonsa
kymmenessä minuutissa.
Eikö sitten Seitapiiristä ollut
kirjantekijälle mitään hyötyä? Kävikö Kokko täällä turhaan?
Niin voitte nyt huudahtaa. Ei sinnepäinkään. Matka oli hyvin
antoisa. Ensiksikin se virkisti kovasti, mutta suuriarvoisinta oli kai
huomioida, että ammattiveljet kärsivät aivan samoista vaikeuksista,
samoista työn, kykyjen vajavaisuuden (sanon, nimittäin, noin
luomistuskaa, koska en pidä itseäni muuna kuin kirjojen tekijänä,
kirjailijana ja faktorin välimuotona), ajan vaikeuksien ja yleensä
loppumattomien vaikeuksien tuottamien taakkojen vuoksi.
Yksinäisyydellä on ominaisuus panna ihminen ikään kuin
pyörimään oman napansa ympärillä, luulemaan olevansa napa,
uskottelemaan, että vain hänellä itsellään on ali- ja
ylikomplexit. On joskus hyvä hypätä vesipisarana virtaan ja
huomata, että "näin meitä viedään". Toivoisinpa
todella, että liikenisi aikaa käydä kokouksissa.
Pistäkää vain lehteen Outakosken juttu.
Sehän auttaa kirjailijaa pysymään näkyvissä. Olin muuten iloinen,
että Nillan saama käsitys kirjastani on myönteinen ja että hän
sen tuo julki. Kerkesihän hän juuri teidän lehdessä kirjoittamaan,
että minunkin lapinjuttuni kaikesta huolimatta olivat nenäkkäitä.
Jo niin aikaisin, etten ollut julkaissut lapinjuttujani, enkä kuviani
ollenkaan, koska tahdoin kirjani olevan yllätys! Olen näin
matkanpäästä seurannut Nillaa ja vaikka minä pidän oikeutettuna
hänen asenteensa, minulla on kuitenkin se käsitys, että hän
vahingoittaa itseään ja ehkäpä ajamaan asiaakin siellä. Ei
ihminen kielteisyydellä voita koskaan mitään. En ole minä
ainakaan. Minun on aina täytynyt taistella taipumustani (tuohon
suuntaan) vastaan. Poliitikot vain hyötyvät kaivelemalla elämän
kielteisiä puolia esiin. Tavalliselle työtätekevälle kansalaiselle
on voitto rakentava työ. Se tulee hänen omaksi edukseen. Tekisipä
mieli kaikessa ystävyydessä keskustella, kirjoittaa, Nillalle. Mutta
Lapissa lienee aina eduksi, kun ei hoppuile. Ehkäpä joskus hänen
kanssaan sattuu nuotiolle ja juttu luistaa illan kuluessa.
Nyt minun pitää ruveta tätä juttua
lopettelemaan. Neljäs sivu jo ja kello ja aika vaeltaa. Ja Joulu
lähestyy ja on paljon saatava töitä pois, jotta olisi huoleton
loma-aika, kun perheeni tulee tänne viettämään joululomaansa. En
olekaan näin odottanut joulua kuin joskus pikku poikana. Oikein
lasken päiviä, olen järjestellyt raitoja retkiä varten,
"kiertänyt" jäniksen, jotta poikani saa lähteä
ensimmäiselle eräretkelleen (hän on vasta 9-vuotias) tilannut
"audienssin" lapinkylään, kun vaimoni ja tyttäreni eivät
ole sellaista vielä nähneet jne. Niin Heinätyttö! Pessin ja
Illusian isä on vielä kovin entisensä kaltainen, mutta Illusia on
jo äitiänsä pitempi ja pojat kirjoittelevat jo hänelle
rakkauskirjeitä, joita Illusia tosin lukee nauraen isälleen, joka
itse asiassa on tästä lapsellisesta luottamuksesta iloinen, mutta
joskus kovenee tyttärelleen, ettei niille kaikille saa nauraa, kun
ovat tulleet kirjoitetuksi todellisessa pyhässä tunteessa, mikä on
ominaista senikäisille pojille.
Kaiken varalta, jos kirja ei ehtisi ajoissa
perille, toivotan jo tässä teille molemmille parasta joulua ja
kaikkea hyvää uudelle vuodelle. Kiitos vain kaikesta.
Yrjö ("Kojama")
P.S. Terveisiä Kivimäelle ja sille
leipätoimittajalle, joka oli mukana, mutta jonka nimeä esittelyssä
en kuullut ja kun heitettiin tittelit pois, en muista edes etunimeä.
Älköön loukkaantuko hajamielisyydestä - oikein sympaattinen
tuttavuus se oli. Sanokaa vain, että Koko lähetti kaikille
terveisiä!
