Kemi
14.6.1963
Terve,
Matka on tehty maailman katolle. Suomen puolella ilma oli
sateinen, mutta Norjan puolella koko ajan aurinkoinen; kun
palasimme Kaamasesta takaisin Suomeen, satoi jälleen. Kuljimme
avoimin silmin ja koimme paljon erikoista. Pidän kyllä
tavattomasti noista autioista seuduista. Tutkimme saksalaisten jätöksiä
Porsangerin vuonon perukassa huomaamatta, että alue oli
ankarasti salattua sotilasaluetta. Kävimme tuntureilla ja ryyppäsimme
vähän Hammerfestissa. Olimme perillä kaksi päivää.
Matkakilometrejä kertyi 2400.
Tarkoitus oli, että olisimme huilineet Rovaniemeltä Kuusamoon,
mutta kuljettaja ilmoitti menevänsä kihloihin juhannusaattona.
Se matka taas kaatui siihen.
Kirjeestäsi päätellen taitaa olla mahdoton tällä hetkellä
ajatella Kuusamoon muuttamista. Kun ratkaisuaikaa ei enää ole
jäljellä, minun on luultavasti valittava Kaltio. Tänään se
olisi päätettävä. Olen kahden vaiheilla. Kemiin en missään
tapauksessa jää pitemmäksi aikaa kuin on pakko; ja pakkoa ei
oikeastaan ole, kun vain lähden.
En ole tavannut Raunia (Kivilinna) pariin kuukauteen enkä
muitakaan. Kalevi (Karvo) melkeinpä asuu meillä ja yksi
puolihullu kaveri, jolla on se auto. Tässä ovat täkäläiset
sammalennostajat. En tule toimeen hyssyttäjien kanssa, minulla
on toinen temperamentti ja toiset suunnitelmat.
Löysin äsken viime kesänä kirjoittamani haastattelun
sinusta, joka siis pitäisi jossakin vaiheessa kirjoittaa
uudestaan ja lähettää jonnekin. Älä kanna huolta niistä
kuvista, hoidan jutun kun saan aikaa. Tallessa ne ovat ja
kulkevat mukana, kun lähden kulkemaan.
Pidetään joka tapauksessa Koillissanomat mielessä, jos aika kääntyy.
Noin hiljaisuudessa. Eihän sitä tiedä, minne tie milloinkin
vie. Minä olen muuttomiehiä.
Nuoren Voiman Liiton historia ilmestyi eilen. Painoi ainakin
kaksi kiloa. Ei se mikään historia ole, vaan kronikka, tosin
kalliissa asussa ja saatanan paksu noin aiheeseen katsoen.
Aulangon Pitojen esipuheesta on Karisto ottanut eripainoksen
kohopaperille ja levittänyt sitä lehdistölle. Aika kaunis
lehtinen.
Tämä kirje on jonkinlainen väliaikaraportti. Tekee
murheelliseksi ajatella, että tässä ammatissa saa sitä vähemmän
palkkaa mitä kapeampaan ammatilliseen spesialisaatioon kykenee.
Toisin sanoen edistyminen kulttuurikriitikon uralla tuottaa
taloudellista tappiota.
Julkaise vain se runokirja! Jos istun virassa kirjan ilmestyessä
ostan sen toisen kappaleen. Kalevi ostaa toisen. Teemme
vekselin, jos muu ei auta.
Pidetään yhteyttä. Lopetan tämän harmaan tiedotuksen tähän,
ettei se vaikuta mielentilaasi. Kyllä minä tulen siellä vielä
käymään.
Hep! Erno
