Kirje veljelleni Eelikselle
Lupasin pojallesi lähtiäispäivänäsi että kirjoitan sinulle kirjeen.
Pelkkänä ajatusrakennelmana kirje siellä nykyoloissasi tavoittaa paremmin
eikä paperilla ja paperille kyhätyillä sanoilla ole sinne kuljetusta. Tämä
on siis tässä todellisuudessa kirjoittamista niille, jotka vielä täällä
elävät; lapsillesi, naapureille, ystäville ja muille.
Lähdit soutu- tai purjehdusmatkalle - lentoa kai sellainen eteerinen
kulkeminen lähinnä muistuttaa - sinne autuaitten saarelle syyskuun 20.
päivänä. Vastaavana päivänä kuin isämme mutta 24 vuotta myöhemmin. Olen
jotenkin vakuuttunut että tämä ei ollut pelkkä sattuma. Tässä maisessa
menossa on paljon sellaista, joka ei ole selitettävissä sattumalla, vaikka
useinkin sellaisen väitteen kuulemme.
Niin sinun kuin isämme Aukustin lähtöpäivänä ilmojen haltija loi mitä
ihanimman syyspäivän sään, tyynen ja lämpimän, sellaisen, jolloin on
hauska lähteä soutaa lipottelemaan Kitkajärven suurelle selälle, sinulle
veli Eelis niin perin tutulle ulapalle.
Sinne mielesi paloi, siellä soutelujasi, kalastuskokemuksia mielelläsi
muistelit. Vaikka monet niistä olivat olleet nuoruuden parhaudessasi mitä
ankarinta työtä ja taistelua tuulia ja myrskyjä vastaan - ilman tekniikan,
ilman moottoreiden ja muiden vempaimien apua.
Olit viimeisellä käynnillä yhteisessä lapsuus- ja nuoruuskodissamme,
vanhempiemme ja meidänkin niin hellästi rakastamassa Suonnansaaressa muutamia
viikkoja ennen onnellisten saarelle lähtöäsi. Vaikka fyysinen olemuksesi ei
enää tahtonut kestää liikkumisen ponnisteluja, sinä halusta kiertelit
kanssamme vanhat rakennelmat ja muut paikat ja olikkeet tämän tästä
ilahtuneesti sanoen:
- Tuotakin olin tekemässä. Nuo seinähirret minä veistin. Tuota muuria
olin muuraamassa. Tuolla silppuleikkurilla ja sen poljettavalla viikatteella
leikkasin silppuja hevosen apetarpeiksi . . .
Muistan kuinka sinä jo aiemmin keväällä, jutellessamme omissa oloissasi
Kivelässä, sanoit kaihoisan kaipaavasti, että tekisi mieleni soutaa
Suonnansaaren edustalle Kotilahden suulle, ankkuroida vene ja katsella
päiväkausia vuosikymmenien takaa tuttuakin tutumpaa kotimaisemaa, kotioloa . .
.
Minulla olisi niin paljon muistelemista sinusta ja sinun vaiheistasi, sinusta
suuri kuokkamies, kalamies, kylän yhteisten asioitten kirjamies, työn ja
erämaakylän sivistyselämän uurastaja, että siihen tarvittaisiin paksu
pinkka kirjansivuja.
Nyt vain jälkeesi jääneille ja muille, joita tämä kiinnostaa, sanoin
syvän vakaumukseni mukaisesti, että olet siellä Antimaan olosuhteissa -
taivaaksihan sitä uskonnollisvirallisesti nimitetään - tavannut kohtapa
lähes kokonaisen perheen, joka aikanaan Suonnansaaressa asui ja eli onnellista,
joskaan ei ulkonaisesti rikasta elämää.
Elit veli Eelis hyvässä sovussa elämäsi tässä maassa niin läheistesi
ja muiden kuin erityisesti luonnon - täkäläisen elämän antajan kanssa.
Reino Rinne.
Eelis Oskari Rinne synt. 19.12.1907, k. 20.09.
1986.
