REINO RINNE
KUUSAMON KOSKISOTA II
Kuusamon koskisodan ykkösvaiheen selonteko "Kuusamon kosket" -lehdessä
1.10. 1979 päättyi kevään 1961 kohinoihin. Kuusamo - Seuran lähetit olivat
käyneet pääkaupungissa valtiovallan vastaanotolla ja vaatineet
ennenkuulumatonta toimenpidettä: Kuusamon koskien valjastamishankkeiden
haittojen ja vahinkojen ennalta arvioimista varta vasten asetettavan komitean
toimesta. Voimatalouden taholla ehdotus iski arkaan kohtaan. Siitä saattaisi
tulla arvaamattoman 'tyyriiksi tuleva' ennakkotapaus. Mutta sillä saatettaisiin
ensi kädessä estää Kuusamon vesistöjen voimataloudellinen hyväksikäyttö.
Helsingissä käyneet koskisoturit, ylisen Koillismaan
luontaisten elinkeinojen ja luonnon koskemattomuuden puolustajat, olivat saaneet
loistavalla tavalla julki ehdotuksensa ja puolustuspuheensa. Valtakunnallisille
lehdille ja STT:n avulla koko maan lehdistölle pidettiin valtioneuvostossa ja
eduskunnassa asioimisen jälkeen tiedotustilaisuus - lehdistökonferenssi, ja näin
pääsi muunkinlainen kuin voimatalouden totuus marssimaan julkisuuteen.
Lehdistö suhtautui poliittisesta laidasta toiseen lähes
yhtenäisen sympaattisesti kuusamolaisten asiaan, joka ei lentänyt yksinomaan
eikä edes ensisijassa luonnonsuojelun siivin, vaan jossa orasti elämänkentän
puolustuksen laajempi näkemys, uusi näkökulma, joka vasta myöhemmin on
tullut yleisemminkin käytäntöön.
Lehtien isot otsikot torstaina huhtikuun 27.päivänä 1961 olivat lukemaan hälyttäviä:
- "Hätähuuto yhdennellätoista hetkellä. Kuusamolaisten esitys
koskiasiassa." (Helsingin Sanomat).
- "Kuusamon koskisodan taistelu
eduskuntaan." (Suomen Sosiaalidemokraatti).
- "Voimalaitossuunnitelmien vaikutukset tutkittava" (Maakansa =
Suomenmaa).
- "Koskien rakentaminen voi merkitä kuoliniskua alueen
maataloudelle." (Maaseudun Tulevaisuus).
- "Ääniä Kuusamon koskien
valjastamista vastaan." (Kansan Tahto).
- "Kuusamon vesivoimien
rakentamista tutkimaan esitti lähetystö puolueetonta komiteaa." (Pohjolan
Työ).
- "Kuusamon valjastaminen vaarantaa väestön toimeentulon."
(Pientalonpoika, myöh. Suomen uutiset).