Kirjailija Joni Skiftesvik (aik. Joh Harald Skiftesvik) on äidin puolelta suomalaista sukujuurta, isä oli norjalainen merikapteeni. Skiftesvik on koko ikänsä asunut Pohjois-Suomessa - meri ja pohjoinen maisema ovatkin hänen tuotantonsa oleellisia tunnuspiirteitä. Itse hän ei kuitenkaan valinnut merellistä ammattia, vaan työskenteli 15 vuotta sanomalehtimiehenä ennen esikoisteoksensa julkaisemista. Sen jälkeen hän on toiminut mm. kustannusjohtajana Oulussa.
Skiftesvikin esikoisteos "Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja" ilmestyi vuonna 1983. Novellikokoelma sai runsaasti tunnustusta niin lukijoilta kuin kriitikoiltakin ja toi tekijälleen J.H. Erkon palkinnon. Vuonna 1984 ilmestynyt romaani "Pystyyn haudattu" oli samana vuonna mm. Finlandia-palkintoehdokkaana. Romaanista on tehty myös näytelmä. Novellikokoelma "Tuulen poka" ilmestyi 1985. Nuortenkirja "Mika ja Isä" 1986. Vuonna 1986 ilmestynyt "Isäni, sankari", palaa historialliseen menneisyyteen - jääkäriliikkeen aikaan ja katselee maailmaa pienen tytön silmin.
Skiftesvikin kirjoissa kuvataan usein elämän vähäosaisia, epäonnistujia. Ihmisten tausta ja menneisyys säätelee heidän toimintojaan. Kaikkien teot kytkeytyvät toisiinsa ja perimmäisiä syyllisiä on vaikea löytää. Roolijaossa yleensä naiset tekevät ja järjestävät, miehet tunteilevat ja haaveilevat.
Kirjoittamisesta on Joni Skiftesvik sanonut: "Luovuus vaatii täydentämistä, elämyksiä, kokemuksia ja lukemista."
omistuskirjoitukset
index