Antologiaan kirjoittivat: Maija Alajuuma, Annikki Haataja, Raili Haverinen, Risto Hurskainen, Arja M.
Leskelä, Elli Leskelä, Siiri Oikarainen, Meimi Mäntyniemi ja Maila
Pöyliö.
Joukko kuusamolaisia
harrastajakirjoittajia muodosti kevättalvella 1979 Kuusamon kirjoittajat-
nimisen opintokerhon. Saman vuoden syksyllä oli mahdollisuus jatkaa
Kansalasiopiston kirjoittajapiirinä, joka perustettiin.
Vireä toiminta on osoittanut
elinkelpoisuutensa monella tavalla. Ensimmäinen yhteinen kooste,
antologia "Kuisketta Kuusamosta, säkeitä selkosilta" ilmestyi
Kansalaisopiston 20-vuotisjuhlavuotena 1981.
Kirjoittajat ovat tuottaneet myös
paikalliseen sanomalehteen useita teemasivuja, eräät kolumneja, jotkut
ovat julkaisseet omakustannuskirjoja.
On tarkoitus avata kanavia ihmisiin
tekstien välityksellä jollakin tavalla. Antologia on eräs
käyttökelpoinen tapa ylittää julkaisukynnys. Toinen kokoamamme
antologia "Kuusamon kiehisiä" kertoo Sinulle lukija, mitä me
olemme nähneet, kokeneet, havainnoineet, kuvitelleet ympärillämme ja
itsessämme, joskus pilke silmäkulmassa. Tule mukaan retkillemme.
Tämän antologian kustantamiseksi
olemme saaneet kunnalta apurahaa, sekä valokuvaaja Juhani Kinnuselta
eräitä valokuvia kuvitusta varten, joista molemmista kiitoksemme.
Kuusamossa Mikael Agricolan
päivänä 1984
Kuusamon Kansalaisopiston
kirjoittajapiiri
Maila Pöyliö
omistuskirjoitukset
index