Kirjailija, koskisoturi

Reino Rinteelle perheineen

laulujoutsenen siivin kaikkea hyvää matkan varrelle.

Kiitollisin ajatuksin 20.12.2000

Matti Leinonen

Laulujoutsen, Suomen kansallislintu


Reino Rinne Kuusamo

Hei!

Ohessa sadan kirjan vaikuttamisen luettelosta löydät oman teoksesi.

Mukava on kertoa, että vaikka se ei oli minun ehdokkaissasi mukana, kun palaveri alkoi, ehdotus tuli muualta, yhdeltä Aamulehden toimittajista.

Parhain jouluterveisin

Matti Leinonen


Joutsenen tahrattoman valkea väri, sen klassisen puhtaat piirteet ja valtava koko ovat kiehtoneet ihmisiä kaikkialla maailmassa. Näin on myös Suomessa, missä Suomen Lintujensuojeluneuvosto valitsi sen virallisesti maamme kansallislinnuksi.

Matti Leinosen teos Laulujoutsen kertoo joutsenen elintavoista ja lintuun liittyvistä myyteistä asiantuntevasti ja viihdyttävästi. Leinonen kuvaa taitavasti joutsenen vuoden kevään riemusta kesän leppoisuuden kautta uhkaavaan syksyyn.

Laulujoutsen on myös kertomus siitä, kuinka lähes sukupuuttoon hävitetty joutsen pelastettiin maamme luontoon, runsaasti nopeasti vainon päätyttyä ja on uudelleen asuttamassa koko maata. Oma ansionsa tässä kehityksessä on kirjailija Yrjö Kokolla, joka kahdella 1950-luvulla ilmestyneellä kirjallaan loi aivan uudenlaisen, joutsenille suotuisimman asenneilmaston.

Komea kuvateos sisältää kaikkiaan 58 valokuvaa, jotka esittelevät ylvästä lintua eri vuodenaikoina ja erilaisista näkökulmista

omistuskirjoitukset index