|
Lossikurjuudesta
Jos on pakko lähteä liikkeelle ja esimerkiksi
Kuusamosta matkustaa Rovaniemelle, niin suorastaan peloittavalta tuntuu: pääseekö
perille vai ei. Joten kuten posti- ja muut linja-autot sentään kulkevat ja
yrittävät noudatella aikataulujaan, mutta neljä eri autoa tuolla 190
kilometrin välillä tarvitaan kunkin liikennevuoron hoitamiseksi.
Näyttää taas valitettavasti siltä, että
kunnollisen talven syntyminen lykkääntyy tuota tuonnemmaksi. Ehkä joulun
tienoiksi.
Talven tulon hitautta on tietysti turha ruveta
moitiskelemaan. Ei se siitä parane. Mutta Kuusamon-Posion-Rovaniemen välisen
liikenneväylän rospuuton aikaisista hankaluuksista kyllä lienee
aiheellista ääntä pitää. Jos siitä sitten jotakin apua olisi.
Ensinnäkin Mourusalmen lossin tilalle olisi
saatava silta. Eikö sellainen työ sopisi ja olisi edullinen suorittaa
varatyönä, jollaista työtä ilmeisestikin myös tänä talvena joudutaan
järjestämään ainakin Koillispohjanmaan kunnissa. Varatyömiljoonat olisi
ehkä hyvinkin viisasta sijoittaa juuri siltoihin. Myös Pekkalan ja
Oikaraisen lossit tällä tärkeällä liikennereitillä olisi korvattava
joko silloilla tai sitten - ja ehkä juuri siten - rakentamalla tie Kemijoen
eteläpuolitse, jota tietä paikallinen liikennetarve kaipaa, mutta joka
olisi ennen kaikkea pitkänmatkan liikenteen kannalta välttämätön.
Tietenkin voidaan sanoa, että varatyörahat olisi
pantava mieluummin uusiin teihin kuin siltoihin. Uusia teitä kaivataan kipeästi.
Mutta rakennuttajan, siis valtion kannalta ei ole suinkaan edullista teettää
maanteitä talvella, vaikka siihen viime vuosina on ollut pakko mennä.
Ainakin kannattaisi vakavasti harkita
lossipaikkojen pengertämistä ja siltojen rakentamista puheena olevalle tärkeälle
maantiellemme, jonka varrella ja vaikutuspiirissä asuvat joutuvat kärsimään
kelirikosta noin neljänneksen vuodesta, toisinaan jopa kolmanneksen.
Mourusalmen lossipaikalle pitäisi pengerrystyömaata
anoa jo tänä talvena. Yksistään lossiliikenteen ylläpitäminen,
kalustoon ynnä muuhun menee vuodessa melkeinpä sillan hinta.
Lossiliikenteen ylläpitämiseen heitetyt varat siis menevät tavallaan
hukkaan. Asiaa olisi ainakin ankarasti tuumattava.
Joulu lähestyy. Samalla vanha vuosi lipuu
kiireesti loppuaan kohti. Toivomme, että lukijamme eivät jättäisi
Koillissanomien tilauksen uusimista ensi vuodelle aivan joulukiireiden
keskelle eikä vuodenvaihteeseen. Antakaa tilauksenne asiamiehelle tai lähettäkää
se suoraan konttoriimme. Tilauksen voi myös tehdä postisiirtotiliämme käyttäen.
Sen numero on 86974. Kuten kai jokainen ilman muuta muistaa, Koillissanomain
tilaushinta ensi vuodelle on vain 280 markkaa.
|