|
Uusia piirteitä
Moni kuusamolainen ja posiolainen
"Polle" on viime viikkoina ja päivinä siirtynyt sassiin ja
komealla kyydillä kotoisilta heinä- ja puuteiltä ja kotipihan vaiheilta
entisvanhasia pitkiä verryttelykävelyjä suoraan savotan äkeään ja
voimia kysyvään ympäristöön.
Eivät lähde enää Kuusamon enemmän kuin juuri
Posionkaan miehet ajaa junnittaen hevosineen tukkisavottoihin. Aika on
rahaa. Ja pitkät matkat vaativat aikaa ja evästä. Polle talutetaan rekka-
tai nuppiauton lavalle ja sijoitetaan tuohon moottorikärryyn niin hyvin kun
voidaan. Ja hevosta viedään, että pitkät korvat kovasta viimasta luimuun
painuvat ja silmiä huikaisee. Saattaa kylmäkin ahdistella.
Sillä tavalla siirrytään Pelkosenniemelle,
Sallaan, Savukoskelle, Kittilään, Kemijärvelle . . . Pohjolaan päin vetää
moottorikärry. Siellä on suuria savotoita ja suuren rahan toiveita on
menijöillä mukanaan. Toivottavasti suuria rahoja on miesten lompuukeissa
sitten kevättalvella, kun palaillaan.
Mutta kovasti pitääkin hankkia, mieli pärjätä.
Jo meno maksaa kymmenet tonnit: satojen kilometrien autokyydit eivät ole
muutaman tuhannen kyytejä.
Eivät myöskään miehet enää nykyisin hiihtää
lekuttele savotoiden maille, niin kuin tapahtui ennen. Muistan omasta
nuoruudestani: hiihtämällä silloin huhkittiin milloin Sallaan, milloin
minnekin, eväsreppu pykälässä, muuan kahvimarkka taskussa. Linja-autossa
nyt miehet savottaan menevät. Mutta toiset jopa pirssiautolla ajaa
hurauttavat. Sellainen tuntuu miltei tuhlaukselta. Mutta savottatunnelmissa
sellaista ei tule ajatelleeksi. Siellä kun odottavat snellmannit jäisen
puun ja parkin välissä. Ja talvi kuluu. Kiire on.
Pudasjärven ja Taivalkosken miehillä on sentään
savottatyötä "omassa maassa" kaiketi jokseenkin riittämiin.
Miehillä jopa yllin kyllin. Kaikki hevosmiehet eivät tahdo saada
hakkureita millään keinolla. Jolla ei ole omia miehiä, sillä on suru
sellainen, että joko joutui luupää seisomaan talven tallissa.
Miesten puutetta kuuluvat myös kaukaisemman
pohjolan savotat potevan.
|
