|
Kolme retkeä pohjoiseen
Villiinnyin tässä viikon sisällä retkeilemään
oikein vimmatusti. En minä mitään kaukomatkoja tehnyt - vain yksi noista
kolmesta ulottui naapuripitäjään 120 km päähän.
Helatorstaina olin Kuusmaon kunnan
matkailulautakunnan inspiroimalla retkellä. Laskimme kaksi venettä
Kallungin kylän Suorajärvestä Aventojokea alas. Ai-jai kun se oli
mukavaa! Oikein heräsivät kymmenien vuosien takaiset tukkilaismuistot elävinä
mieleen.
Mitään juhlaa ei Aventojoen lasku ollut. Joki on
koskinen - ylen koskinen. Ja vettä vähän. Useimmissa venettä oli
sauvottava ja vedettävä alaspäin. Pahimmissa paikoissa laskimme veneen
suopungin avulla. Poromies Kalle oli ottanut suopungin mukaansa ja se oli
viisaasti tehty. Suopunkia tarvittiin. Hikistä ja voimienkin päälle käypää
hommaa veneiden haalaus oli, mutta siitä huolimatta ja osaksi juuri sen
vuoksi ylen mukavaa. Ja ne maisemat! Kelpaa siellä retkeilijän retkeillä!
Veneiden mukana meitä oli viisi - Pekka, Aukusti, Osmo, Alli ja
allekirjoittanut. Essa pilkoitti punamullalla polun Ollilan takaa Sallan
tiestä Ristikalliolle, jonne hän oli saapunut monta tuntia ennen kuin me
koskenlaskijat (joille sattui semmoinen vahinko, että toinen vene täytyi jättää
välille, kunnes se korjataan. Huom! Se ei rikkoutunut taitamattomuutemme tähden!
Mutta vahinko sattuu varmallekin ja käy viisaskin vipuhun . . .)
Ristikallio - mikä mahtava paikka. Ken ei ole siellä käynyt, hän
sonnustautukoon retkelle. Sinne pääsee äsken mainittua Essan pilkottamaa
polkua, mutta myös Käylän-Liikasen tiestä Kiutakönkäältä Taivalkönkäälle
merkittyä pilkotusta, jonka merkinnän tekivät Runsulammille asti samana päivänä
Kalle ja Veikko. Taivalkönkään ja tämän lammen välin pilkoittivat Essa
ja Osmo marssiessamme joukolla Taivalkönkäältä Kiutakönkäälle.
Aamukuudelta yö yhteen olimme melkeinpä aliomaa menossa. Tavallinen
retkeilijä ei tietysti pidä kiirettä eikä ole syytäkään - esimerkiksi
tuolla reitillä on niin paljon nähtävää ja koettavaa , ettei tosiaan
kannata hoppuilla.
Sunnuntaina olin Essan, Kallen ja Karin kanssa
ensin Kiutakönkäällä, tuolla Kuusamon valtiaskoskella, joka on niin
komea, että sitä kannattaa tulla katsomaan ja sen alta lohia onkimaan aina
Englannista ja Amerikasta asti. Kiutakönkään kupeella on nyt varsin komea
ja kookas kämppä. Siinä vain passaa asua. Samalla sunnuntaisella retkellä
laskimme Käylänkosken perämiehenä maankuulu koskenlaskija Käylän
Iikka. Sen jälkeen soutelimme nelisin Vähä Käylän niskalle. Kenties
olisimme laskenut tuon samoin kuin sitä seuraavat Väärä-, Peura- ja
Saarikosket, ellei meidän jo samana iltana täytynyt tuoda vene takaisin Käylän
rantaan. Kävimme matkalla aina Harjakoskella, jonka niskalla oli toinenkin
matkailulautakunnan vene. Komeata, suurenmoista on Kitkajoen uoma koskineen
ja suvantopaikkoineen. (Tukkiyhtiö vain saisi siivota latvukset ja muut
viime talviset hakkuujätteet polulta - ruma latvus oli takertunut myös
keskelle Harjakosken komeata alajuoksua).
Kolmannen matkan tein tiistain-keskiviikon yönseutuna
Sallaan, jonne avattiin uusi jokapäiväinen postiautolinja. Sallan tie on
varsin hyvä ja sen varrella on monia kauniita paikkoja - erikoisesti haluan
mainita Sallan puolella Kaunisharjut. (Siinä olisi matkailumajan paikka!)
Niiden lähettyvillä ovat Sallan komeimmat tunturit - Sallan Pyhät ja
Ruuhitunturi. Uusi Sallan kirkonkylä näyttää komeimmalta juuri
Kuusamosta tultaessa. Varmaan Sallakin alkaisi saada matkailijoita, mutta
sen kirkolla ei ole matkailijalle yöpymismahdollisuuksia - reppuretkeilijä
voi tietysti painella metsään ja yöpyä teltassa tai nuotiolla.
Kuusamo-Sallantien varrella näkee tämän tästä
kesäteloille korjaamattomia lumiaitoja. Ne rumentavat monta muutoin
verratonta maisemanäkymää. Pitäisi olla varaa korjata ne kesäksi pois.
|