|
Uusi aikataulu
Tässä tullaan lukijan tupaan yllätykselliseen
aikaan. Uskottavasti tätä ei pahana pidetä.
Koillissanomilla on uusi aikataulu. Entistä ei
tosin ole heitetty romukoppaan. "Ilmestyy perjantaisin" pitää
edelleenkin paikkansa. Mutta aikatauluun on tullut toisen mokoman lisäys,
sataprosenttinen korotus. Koillissanomat ilmestyy tästä lähetin myöskin
tiistaisin. Siis kaksi kertaa viikossa.
Kaikille lukijoille tämä tuskin on mikään
odottamaton yllätyskään. Ovathan asiamiehet tienneet levittää uutista
jo kuukausikaupalla. Ja lukuisat entiset ja uudet ystävämme ovat jo
tilanneet kaksi kertaa viikossa ilmestyvän maakunnan oman sanomalehden ensi
vuodeksi.
Maakunnan omalla sanomalla on monta nimeä
virallisen nimen rinnalla. Kyllä me sen tiedämme, vaikkemme ehkä ole
aivan kaikkia kuullut. Emme me tykkää huonoa, vaikka meitä - tätä
yhteistä sanansaattajaamme - sanotaan esim. "Terviisipojaksi",
joka nimi on ainakin Taivalkosken ja Pudasjärven puolessa tuttu.
"Muikkulehti" on taas posiolaisten mielestä poikaa!
"Pikkulehdestä" puhutaan puolella ja toisella. Onpa joku sanonut
"Pikkujättiläiseksikin", mikä tietysti on aivan liikaa. Joku on
- ehkä halveeraavassa sävyssä - puhunut "Lentolehtisestä" ja
"Nestuukista". Mutta mitä me siitä! Ei nimi miestä pahenna.
"Laula päälle vaan, laula päälle. En minä suutu", sanoi ennen
muinoin Jukolan Juhani Eero veljelleen, joka surutta laskettelikin, että:
"Jussi, Jussi jauhokuono, porsaan pahnan pöllyttäjä,
sikolätin lämmittäjä!"
Nyt siis tämä "Muikkulehti", mikä
muuten oikeana nimenäkään ei olisi mikään hassumpi, on kuin onkin
kasvanut kahden kokoiseksi entisestään. Mutta tämä ei olisi ollut mitenkään
mahdollista ilman Kuusamossa toimivaa kirjapainoa - Koillismaan Kirjapainoa.
Koillissanomille tämä on tämän vuoden toinen
juhlapäivä. Ensimmäinen oli tammikuun 15. jolloin lehti ensi kerran
ilmestyi paikkakunnalle perustetun kirjapainon "ulosantamana".
Toinen juhlapäivä on tämän marraskuun toinen! Ja tämän juhlapäivän
ilon tahdomme kaikki jakaa kaikkien lukijoittemme kanssa. Jaettu ilo -
kaksinkertainen ilo! Olkoon niin tänäkin päivänä.
|