|
Henkistä
Tässä syysrospuuttojen vaiheilla on Koillismaan
pitäjissä paneuduttu henkistenkin asioiden pariin kilpailumielessä. Mikä
seikka ilolla merkille pantakoon.
Posiolla pidettiin äsken pitäjän kaikkien
aikojen parhaat nuorison harrastuskilpailut, joissa esitettiin mm. viisi näytelmää.
Tänään pidetään henkiset kilpailut
Taivalkoskella. Ennakkotietojen mukaan myös siellä kilpaillaan suurella
joukolla ja ankarasti.
Toivottavaa olisi, että tämänlainen
kilpailutoiminta kehittyisi yhä vireämmäksi ja saisi vain enemmän tuulta
siipiensä alle. Syyskauden aikana, jolloin urheilukilpailut vähemmän vetävät
yleistä mielenkiintoa puoleensa, olisi syytä järjestää enemmän ja
useimmilla paikkakunnilla juuri henkisiä kilpailuja.
Henkisille kilpailuille voitaisiin keksiä uusia
muotoja. Voisi olla pelkkiä näytelmä kilpailuja, pelkkiä
lausuntakilpailuja jne. Sitä paitsi minusta tuntuisi, että aivan hyvällä
syyllä voitaisiin ryhtyä järjestämään koko Koillismaan yhteisiä
henkisiä kilpailuja.
Henkiset kilpailut ja niihin valmentautumiset ovat
nuorison ajanvietettä, mutta ne ovat samalla paljon enemmän. Ne kehittävät
nuorisoa, joka nykyisessä yhteiskunnassa tarvitsee jokapäiväisessä elämässä
erikoisesti esiintymiskykyä. Mutta nehän samalla monella tavalla avartavat
harrastajaansa.
Henkisistä asioista puheen ollen - lähiaikoina
ilmestyy koillismaalainen kaunokirjallisluontoinen julkaisu. Sen nimenä on
"Koillistuuli". Siitä pitäisi tulla nimensä mukaisesti raikas,
maakunnallinen "kuvastin", joka toivoo pääsevänsä jouluksi
jokaiseen Koillismaalaiseen kotiin. 'Koillistuulesta lähemmin tämän
lehden seuraavassa numerossa.
|