|
Kun lunta tulee, tehdään latuja
Puhutaan välillä urheilustakin. Talvi näyttää
rupeavan asettumaan pysyväisesti näihin meidän maisemiimme. Talvityöt,
mutta myös talviurheilutouhut pääsevät sitten vähitellen käyntiin.
Toimituksessa pistäytynyt opettaja Matti Hoppu sanoi alkuviikolla, olikohan
maanantaina, että Rintajoen Riuskat on kovassa puuhassa. Seuran - tai
oikeastaan alaosaston - kaikkien aikojen suurimmat kilpailut ovat tekeillä,
kansalliset hiihtokilpailut. Niihin odotetaan oikein upeaa osanottoa: Arto
Tiaista, Raimo Hämäläistä ja Lauri Bergvististä puhutaan. Mutta
tietysti ovat mukana myös Kalevi Oikarainen, Osmo ja Unto Karjalainen sekä
muut omat tekijät.
Arto Tiainen on jo ehtinyt kilpailla tänä
talvena ulkomailla, Oslossa. Hyvin suomalaisen suksi luisti, ei tosin
voittoon, mutta toinen tila heltisi Ellefseterin jälkeen. Puistoladulla oli
joukko muitakin huippuja.
Ellei lunta niin paljon ehdi tulla joulukuun 6. päivään
mennessä, että Hikkerävaaraan päästään latua avaamaan, hiihdetään
pelloilla, sanoi Matti Hoppu. Pidetään mekin puistohiihdot.
Lumitilanteesta ei osaa vielä sanoa sitä tai tätä,
mutta mitenkään huolestuttavalta ei tilanne tällä hetkellä näytä.
Saattaa sitä joulukuun alussa olla näillä halmeilla aivan riittävästi
metsissäkin.
Joka tapauksessa talven ensimmäisiin Koillismaan
kansallisiin saattaa sukeutua melkoinen yleisönvaellus, mikäli varsinkin sää
suosii kilpailuja.
Rintajoen Riuskat siis ampuu talvikauden
arvokilpailujen lähtölaukauksen ja kerrassaan hyvissä ajoin. Talven
vanhetessa tullaan näkemään ja kokemaan monia isoja kilpailuja. Niitä on
Posion Pyrinnön, Taivalkosken Kuohun, Pudasjärven Urheilijain ja Kuusamon
Erä-Veikkojen ohjelmassa. Talvikausi huipentuu sitten Rukan toisiin
suurkisoihin ja päättyy Pudasjärven hiihtoihin, jotka tapahtuvat
huhtikuun 3.-4. päivänä kahdennentoista kerran.
Tietenkään ei ole täysin tarkoituksen mukaista,
että ainoastaan tosi mielessä harjoitelleet ja kilpailemiseen innostuneet
hiihtäjät talven latuja höyläävät. Nykyisenä monin tavoin muuttuneena
aikana on entistä tärkeämpää myös "Jokamiehen" (naiset
mukaan luettuna) hiihtoharrastuksen yllä pitäminen. Sukset eivät jouda
museotavaraksi, vaikka niitä ei entisessä mitassa työ- ja ansiomatkoilla
tarvitakaan. Sukset ovat nykyaikaisen ihmisen terveydenhoitovälineitä. Tätä
meidän ei kärsi unohtaa.
Koillissanomat 12.11.1964
|