|
Leppoisaa lauantaita
Piston puhelupaikasta saimme eilen illalla
haravaan hupaisan uutisen. Olipa siellä torstain vastaisena yönä itse
ikinuori Mikko Repolainen nälän ahdistelemana rohkaissut mielensä ja
mahdollisten ikävyyksien uhallakin tassutellut erään talon pihamaalle.
Etsiessään sopivaa suuhun pantavaa oli repo tehnyt paljon jälkiä
pihalumille. Jäljet johtivat aina pirtinikkunan alle, mistä repolainen oli
löytänyt ja siepannut suuhunsa arvattavasti erinomaisen makupalan, ainakin
käyttökelpoisen eväskimpaleen: vasikansorkan.
Talonväki nukkui sisällä lämpimässä, siellä
nukkui myös talon halli, joka ei herännyt haukahtamaan metsähistä. Tai
jos heräsikin, tuumiskeli kenties unimielissään: vieköön räähkä, ei
sen nälkä siitä pitkälle pakene.
Joka tapauksessa repomies (tai ehkä nainen) piti
terveellisenä luikkia pihapiiristä "syvintä ja aukeinta" väylää
valloitettu kuivamuona mukanaan. Mutta juuri tässä viekas ja ovela repo hätääntyi
tekemään virheen.
Sattuipa näet juuri samaan avaukseen pistolainen
taksimies porhaltamaan paikalle kovalla raudalla, nopeakulkuisella nykyajan
ratsulla, jonka silmät loistivat yössä vastaantulijaa hätkähdyttäen ja
sokaisten.
Ei repolaiselle käynyt aivan kalpaten. Säihkyväsilmäinen
hirviö ei ehtinyt puskea ja tallata sitä kuoliaaksi. Viime hetkessä
muonanhakija pelasti nahkansa loikkaamalla avoimelta väylältä kotoiseen
metsään. Mutta niin kriitillinen oli tilanne, että arvokas
ateriamateriaali oli jätettävä. Se luiskahti pakolaisen hampaista tielle,
mistä taksimies sen poimi. Tämän todistuskappaleen avulla sen aikaisemmat
vaiheet sitten selvisivät.
Tämä ei ole satu. Tämä on tosikertomus. Siksi
en lopeta toteamalla: sen pituinen se.
Kysyn kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa vain itseltäni,
eikö varsinkin julkisen sanan tekijän, mutta yleensä ihmisten pitäisi
joskus rentoutua hämmentämään sellaisiakin lastuläjiä, joista missään
tapauksessa ei ole löydettävissä naapurin silmistä karisseita rikkoja?
Koillissanomat 21.11.1964
|
