|
Televisio on
kalliimpi kuin moottorisaha
Hankitaanko perheeseen
televisio? Tämä ei ole mikään kaikkien kysymysten kysymys. Mutta kenties
sitenkin kannattaa pohtia.
On perheitä jotka pitävät
itsestään selvänä, että televisio hankitaan heti kun kunnollinen näkyvyys
on olemassa. Heidän kannaltaan kysymystä ei ole olemassa. On myös
sellaisia perheitä, jotka pitävät itsestään selvänä, ettei hankita.
Mutta sitten on aika paljon perheitä ja luultavasti myös aivan yksinäisiä
ihmisiä, jota eivät tiedä, mitä olisi tehtävä.
Niille, jotka pitävät
itsestään selvänä television hankkimisen, samoin niille, jotka ovat
kahden vaiheilla, mutta jotka ilmeisesti ennen pitkää heittäytyvät
virran vietäväksi, on syytä korostaa erästä seikkaa:
Television hankinta
merkitsee melkoista taloudellista sijoitusta. Televisio on keskimäärin
kalliimpi sijoitus kuin moottorisaha. Hyötyesineitä molemmat, joskin ensin
mainittu lähinnä niin sanottu "henkimaailman" hyötyesine. Jos
ja varsinkin, kun televisio päätetään ostaa, siinä vaiheessa kannattaa
punnita loppuun kysymys: keneltä, mistä?
Minulla ei ole
puolestani valtuuksia eikä mahdollisuuksia mainita sopivan myyjän
osoitetta, mutta ei tarvitsekaan. Myyjät itse pitävät siitä huolen
ilmoituspalstoilla. Minulla on ainoastaan velvollisuus huomauttaa television
hankkijain ja paikkakunnan etujen puolustajana, että älkää ostako
televisioita kulkukauppiailta, paitsi jos hän on varmasti jonkun
paikallisen liikkeen edustaja. "Kulkukauppiaita" on syytä
vieroksua. Ei ole varmaa, että heidän tyrkyttämänsä tavara, olkoon
vaikka normaalia halvempaakin, olisi kaikin puolin pätevää. Toiseksi:
televisio, kuten kaikki hienot kojeet vaatii huoltoa. Kuka huoltaa
kulkukauppamiesten myymiä laitteita? Kolmanneksi: paikallinen myyjä kantaa
samaa verokuormaa kuin ostaja. Kuka verottaa niitä, jotka tulevat ja menevät
kuin tuuli?
Koillissanomat
24.11.1964
|