|
Huono talo joss' ei ouh Hermannie
Pääskyset ovat sitten viime näkemän lähteneet.
Toisin sanoen kesä, joka oli melkein kaikissa suhteissa keskinkertaista
parempi, on jälleen taakse jäämässä. Mutta vain mieluisia muistoja
se jälkeensä jätti.
Ensimmäinen syksyn merkkien, kellastuneiden
lehtien ilmaantuminen koivuihin, joka ei tapahtunut pakkasen vaan
helteen vaikutuksesta, ei tällä kertaa aiheuttanut syviä ja runsaita
huokauksia. Heinä- ja elokuun pitkät poudat saivat aikaan sen, että
kesä todella tuntui täälläkin kesältä, vieläpä riittoisan pitkältä
kesältä.
Monet runsaat antimet on saatu kerätyksi
aittoihin, latoihin ja muihin suojiin, ja lähipäivinä käydään
nostamaan perunaa. Sitä tulee kautta linjan katsoen suhteellisen
niukasti, mutta aivan anhittomaksi ei näytä sentään perunasatokaan jäävän.
Otolliseen aikaan näyttää sattuneen myöskin
tämän lehtemme syntyminen. Sanovat ennen nämä koilliskulmalaiset,
että "ei se ou talo mikkää, joss' ei ouh Hermannie". Eivätkö
sanoneetkin! Tämän puulusikan ja pahkakupin aikana leivotun
sanarieskan saattaisi tänä päivänä kääntää näin kuuluvaksi: Ei
se out talo eikä mikkää, joss' ei näy Koillissanoimie. Tuollainen
kanta näet nimittäin on valloittanut kiireesti jalansijaa täällä
Koillispohjanmaalla. Tilauksia on tullut kuin turkin hihasta ja jokaisen
päivän tuleva posti kasvattaa tilaajien lukua.
Tämä koilliskansa on aivan yllättänyt
minut ja meidät kaikki, jotka tässä rohkenimme lähteä oudoille
pitkospuille. Alku on siis erinomaisen rohkaiseva ja lupaava.
Saattaa olla tällä laajalla alueella kylä
siellä, toinen täällä, jossa vielä ei ole asiamiestämme. Se puute
kuitenkin korjautuu hopusti, kun joku sellainen kylän asukas tarttuu
kynään ja kirjoittaa asiasta Koillissanomille.
Tilauksia on siis satanut, mutta alustavasti
myös uutisia ja muuta lehteen pantavaa eri puolilta. Sellaiset
avustukset ovat tervetulleita. Toivottavasti yksi ja toinen eri pitäjässä
ja kylissä tarttuu kynään ja lähettää tietoja tapahtumista ja
asioista lehden sisällön rikastuttamiseksi. Pieniä kyläkirjeitä
julkaisemme mielihyvin, mutta lyhyitä niiden pitää olla. Tilaa on
niukasti ja asioita runsaasti.
Kerran vielä tämän jälkeen "näytteenä",
tämän kuun 22. päivänä. Sen jälkeen - ensi kuun alusta - alkaa säännöllinen
viikottainen ilmestymisemme.
|