Rengas sulkeutuu

Eilinen vuorokausi kuljetti Kitkalaisen merkkipaalulle. Sen juurella nyt näppäilen erään vaiheen viimeiset akordit. On kulunut aikaa 30 vuotta siitä, kun vihreänä veikkona heittäydyin uimaan painomusteessa. Melkoisen ulapan sinä aikana lienen ylittänyt, tyynet ja myrskyiset säät melonut. 10.957 päivää ja yötä tarkkaan laskien tämä matkanteko on kestänyt. Nyt olen noussut uudelle luodolle, saarelle merelliselle. Kun tarkemmin ympärilleni tähyilen, niin huomaankin ja mielihyväkseni havahdun saapuneeni samalle kamaralle mistä aikanaan lähdin, saarelle, jonka jokainen kivi on tuttu. Tekisi mieli niitä jokaista erikseen halata.

Mutta eipä ratketa tunteiluun. Nyt minä voinkin antaa parran kasvaa. Ei tarvitse pelätä sen ketään häiritsevän. Kasvatan sellaisen Castron parran ja kuvittelen olevani vesisodan sissipäällikkö. Olen tehnyt Odysseuksen harharetken, uinut ympyrän, kuten eksyksissä kulkevalle tavallisesti käy. Mutta enpä ole harmissani. Mikäli oikein tajuan, 30-vuotinen sota lienee minulle jotakin opettanut, mutta merkillistä kyllä, ei minua sanaksikaan vanhattanut. Tunnen itseni nuoreksi ja koko olemukseni. Olen valmis heittäytymään uusiin seikkailuihin painomusteen merellä ja erämaissa, pyydystämään mustekaloja, huuhtomaan kultaa ja nostamaan sammalta. Tämä on kuvakieltä. Toivottavasti ymmärrätte.

Mutta palatkaamme järkevään arkeen, eiliseen päivään, joka muovautui minulle henkilökohtaisesti runolliseksi vähän samalla tavalla kuin niille nuorille kanssaihmisille, jotka eilen saivat elinvoimaisten aivojensa ja kukoistavan tukkansa välittömään läheisyyteen oman 'uintimatkansa' merkkipaalulla valkoisen lakin ja sylintäyden ruusuja.

Minun pöydälleni ilmaantui niinikään uhkeat kimput kukkia. Valkoisen lakin ja kultaisen lyyran asemasta sormeeni pujotettiin hämmästyttävän tukeva kultainen rengas, minut kihlattiin tai vihittiin johonkin - mihin, sitä en rupea aprikoimaan, mutta sen teille kaikille ilmoitan, että tämä tapahtui niiden läheisten ihmisveljien ja sisarten toimesta, joiden kanssa yhdessä olen tätä Koillissanomain taivalta taittanut. Heitä en tulevilla eräretkilläni unohda.

En unohda teitä kymmeniätuhansia Koillismaan asukkaita ja Koillismaan ystäviä kaikkialla tämän ja monen muunkin maan äärissä, jota olette olleet rakentamassa tätä vaatimatonta, mutta kenties hyvinkin merkittävää siltaa ihmisen luota toisen luo, tätä joka on saanut kasteessa nimen Koillissanomat.

Jokaista erikseen en taida henkilökohtaisesti mainita, niin hatara on minun nimimuistini, jota paitsi yhden lehtinumeron palstat eivät siihen riittäisi. Kahta vielä tässä elämässä mukana olevaa haluan kuitenkin käteen tarttuen kiitellä - nimimerkki Pasaa, jonka peitenimen Aimo Gröndahl rohkenen tässä vaiheessa paljastaa, ja Juhani Järvenpäätä, joka Pasan kanssa heikkoina hetkinäni on minua henkisesti taluttanut. Mutta kaikkia, kaikkia teitä minä tällä hetkellä iloisesti liikuttuneena kiitän. Jokainen pyyteettömin mielin tähän kekoon kannettu korsi on siunattu kestämään ajasta ikuisuuteen.

Koillissanomat 1.6.1968