|
Kuusamon kosket
Kuusamon kosket ovat jo jonkin aikaa olleet
poikkeuksellisen huomion keskipisteenä. Niiden arvoa on punnittu
taloudellisesta kannalta voimatalouden toimesta. Tässä mielessä niihin on
pyritty saamaan kiinnityksiä taholla jos toisellakin. Niiden vaiheilla on käyty
keskustelua ja ryhdytty toimenpiteisiin käynnissä olevan isojaon
puitteissa.
Nyt on tuotu esille eräs perusteellisen harkinnan
arvoinen näkökanta. Uusi tässä vaiheessa vaikka silti paljon vanhempi
kuin mikään suunnitelma Kuusamon vesivoimien valjastamiseksi voimatalouden
palvelukseen.
Arvovaltainen lähetystö kiinnitti viime viikolla
Kuusamon koskiin tasavallan hallituksen ja eduskuntaryhmien huomiota. Lähetystö
edusti Suomen luonnontieteellisiä seuroja, joihin myös Matkailijayhdistys
oli tässä liittynyt. Lähetystö ehdotti että Kuusamon mahtavat kosket,
ensisijaisesti Jyrävä ja Kiutaköngäs, jotka ovat Suomen jäljellä
olevista koskista komeimpia ja mahtavampia ja jotka soittavat
vuosituhantista pauhinaansa erämaaluonnon keskellä, säästettäisiin siltä
peruuttamattomalta tuholta mitä niiden valjastaminen merkitsisi.
Meitä kuusamolaisia itseämme isketään
herkimpään tunteemme kieleen, kun puhutaan suunnitelmista koskiemme
kahlitsemiseksi.
Erämaa on erämaan ihmiselle rakas - siinä on
jotakin pyhää ja ylhäistä. Onko maalla ja tällä maankolkalla varaa jättää
käyttämättä niitä luonnonvaroja, jotka näissä koskissa piilevät? Jos
on, niin säästettäköön kosket! Harkittakoon asiaa vielä kahdesti.
Mikäli kuitenkin taloudelliset näkökohdat on
asetettava esteettisten edelle, eikö olisi kompromissin mahdollisuutta? Eikö
millään järjestelyillä koskistamme jotakin - esimerkiksi Jyrävää -
voitaisi jättää koskemattomaan luonnontilaan? Sillä varmaan tehtäisiin
palvelus tulevien sukupolvien ihmisille, joille me mielellämme tahdomme jättää
hyvää perintöä.
Vain hyvää perintöä.

|