|
Olisiko enne...?
Kitkan luoteisrantalaiset ovat viime aikoina ja
päivinä nähneet kotipirtin ikkunasta vinhasti kiitäviä autoja. Niitä
on käynyt Muorunsalmesta käsin Suonnankylässä, Tolvanniemellä ja
Tolvankylässä. Niillä on kiidätetty ihmisiä tai tavaraa.
Kitkan leveä pinta on nyt niin vahvan jään
peitossa, että kuorma-autollakin ajaminen käy päinsä, eikä lunta ole
vielä esteeksi asti. Mutta minä päivänä tahansa jääliikenne saattaa
katketa. Koillissanomain toimitus oli viime sunnuntaina in corpore eli
kokonaisuudessaan kokeilemassa, miten Kitkaa pitkin autolla ajetaan. Hyvin
se kävi.
Eilen minulle soitettiin Tolvankylästä -
siellähn on nyt sentään puhelin- , että kylän rannassa on
samanaikaisesti kolme autoa! Sellaista ei ole ennen nähty. Nämä autot
olivat osaltaaan tekemässä viimeistä palvelusta Tolvan isännälle Antti
Oikaraiselle, joka ei koskaan pitkän elämänsä aikana päässyt autolla
kotikylästään pois päin eikä muualta kotiinsa.
Ehkäpä - tekee mieli näin ajatella - vilkas
autoliikenne Kitkan pohjoisrannan kyliin on enne. Ehkäpä jo ensi kesänä
kokouraisella tientekokoneella puhkaistaan maantien pohja Suonnankylään ja
pitemmällekin...
Eduskunnan vallassa asia on. Kenties jo ennen
joulua ratkaisu tehdään. Kitkan rantalaiset itse kuitenkin ovat sitä
mieltä, ettei nuolaista ennenkuin tipahtaa.
Koillissanomat 29.11.1955
|