|
"Laihoja" ollaan - mistä johtuu?
Syyskuun viimeisen viikon Suomen Kuvalehti
kirjoittaa "yhdeksästä laihasta". Lehti puhuu Suomen
köyhimmistä kunnista. Yhdeksän laihan listalla on mm. Ylikiiminki,
Suomussalmi, Salla ja Kemijärvi. Loput ovat Kolari, Oulunsalo ja
Rautavaara.
Kartalla tuo "laiha" alue on miltei
samaa länttiä. Mistä sitten johtuu, että on olemassa tuollaisia laihoja?
Ja mistä, että Koillispohjanmaa, Kainuu ja Koillis-Lappi on ylivoimaisin
laiha alue? SK:n kirjoittaja, nimimerkki "E.K-s", viittaa aivan
oikein salomaihin ja pitkiin etäisyyksiin sekä asutuksen harvuuteen, mutta
häneltä jää - ehkä tietämättömyyden tähden - mainitsematta huonot
ja monessa tapauksessa olemattomat liikenneyhteydet, rautateiden ääretön
kaukaisuus, samoin kuin sähkön ja teollisuuden puute. "Metsästys ja
kalastus? Niillähän toki hengissä pysytään ja monin paikoin ne ovatkin
ratkaisevia koko mökin elämässä". Näin Suomen Kuvalehden
kirjoittaja. Metsästyksen päälle voimme vetää paksun viivan, mutta
kalastuksen apu on kylläkin monen kohdalla tosiasia. Kalatuotteiden
markkinointi on kuitenkin aivan järjestämättömällä, sattumanvaraisella
kannalla.
Suomen Kuvalehden kirjoittajan
tietämättömyyden tiliin voitaneen merkitä se, että Kuusamon ja Posion
kohdalla metsätöitä tärkeimpänä tulonlähteenä. Ne eivät ole olleet
kymmeneen vuoteen. Kirjoittajalla nähtävästi ei ole tietoa siitä, että
isojako Kuusamossa ja Posiolla on edelleen suorittamatta enemmän kuin
siitäkään, että näiden seutujen metsävarat sijaitsevat ns. 0-rajan
pahemmalla puolella, mistä puutavaran haalaaminen maailman markkinoille ei
lyö leiville. Matka on pitkä ja hankala.
"Kaukana kotoa metsätöissä käyvä mies
toteaa surukseen, että rahat häipyvät ihmeen nopeasti". (Pitää
paikkansa!) "Milloin viinaan, milloin korttipeliin, milloin mihinkin
mutta kotiin saakka niitä ei tahdo millään liietä". Näin puhuu
SK:n kirjoittaja. Tuskin erinomaisen mieluista kuultavaa enemmän Kuusamon
ja Posion kuin muidenkaan "laihojen kuntien" miehille. Sillä
eikö tuohon sisälly väitös: Viinaan ja korttipeliin panette
tienestirahanne, ihmekö sitten, että kuntanne ovat köyhät ja valtion
valvonnassa. Syytös on kuitenkin kautta linjan ottaen aiheeton ja
arveluttavan ajattelemattomasti lausuttu. Kirjoittaja antaa, ehkä
tietämättömyyttään, väärän kuvan asioista.
Lopuksi Suomen Kuvalehti vetoaa
parempiosaisiin: "Teemme kaikille näille yhdeksälle. Ei niiden asema
ole häpeällinen. Ne käyvät sankarillista taistelua vihollistaan korpea,
hallaa ja työttömyyttä vastaan. Ja jos ne tässäkin taistelussa
tarvitsevat apua - se ei ole häpeä. Auttaminen on meidän parempiosaisten
velvollisuus".
Tämä kaunis loppuponsi jää kuitenkin vain
sanahelinäksi, sillä kirjoituksessa ei ole viittaustakaan kurjuuden
todellisiin syihin eikä siinä liioin tehdä mitään positiivisia
ehdotuksia. Kuka nyt lähtisi jakamaan apua juopottelijoille ja
kortinpelureille! (Sellaisia muuten ei ainakaan Koillispohjanmaan
tienestitöissä käyvien talollisten ja mökkiläisten keskuudessa ylen
runsaasti hakemallakaan löydy ja sikäli kun sellaisia on, heidän mukaansa
ei voida kaikkia tuomita ja sormella osoittaa).
Toivottavasti asiasta keskustellaan vielä
myös Suomen Kuvalehden sivuilla.
|