Wesa Rinne: "Mitäs me rovas . . .
" eiku erikoismitalimiehet
Maanantaina marraskuun 18. päivänä 2002 postimies tipautti laatikkooni
kirjeen. Kuoren vasempaan silmäkulmaan oli painettu KUUSAMO ja päälle
loimuavat revontulet ja alle pienillä isoilla kirjaimilla KUUSAMON
KAUPUNKI.
Ajattelin kirjalainojen eräpäivän umpeutuneen ja kirjaston neitojen
muistuttavan minua siitä kirjeitse. Avattuani kuoren hämmästyin ja
kummastuin, kun vaakunaporon merkin alla luki että: "Kuusamon
kaupunginhallitus on myöntänyt Teille Wesa Rinne Kuusamo-mitalin
monipuolisesta lähihistorian taltioinnista kuvin ja tekstein . . . "
ja puumerkin alla luki että: "Kyösti Tornberg,
kaupunginjohtaja."
Mietin melkein minuutin ja muistelin ketkä aikaisemmin ovat
Kuusamo-mitalin pokanneet. Mieleeni ei putkahtanut montakaan. Enemmän
muistin niitä, joiden olisi pitänyt saada mitali ennen minua ja
ajattelin tehdä "Tannerit" kuin valtiomies Väinö Tanner eläessään.
Sillä hän ei ottanut vastaan yhtään kunniamerkkiä ja hänen tiedetään
lausuneen: "Teoistaan mies muistetaan - ei prenikoista".
Kun oma muistini ei muistanut kaikkia Kuusamo-mitalin saajia, kysäisin
tietokoneeltani muistaisiko hän. Koneniekka antoi salaman nopeasti tasan
30 nimen listan. Listalta puuttuivat kuitenkin ikänsä pyyteetöntä työtä
Kuusamon hyväksi tehneet Eino Kuosmanen ja Juha Siukonen - vain pari nimeä
mainitakseni. Essa oli väkevä voima kun Kitronin ulkomuseolle haalittiin
rakennuksia sodan runtelemasta Kuusamosta. Joutuipa joskus pistämään
nimensäkin poikittain "pitkään paperiin" isäni kaverina, kun
Kuusamo Seuran rahakirstussa ei ollut muuta kuin ilmaa. Ja olisiko
Kuusamon kesämatkailun kivijalkaa - Karhunkierrosta - olemassakaan ilman
Essaa?
Juha Siukonen tuli Kuusamoon 1957 nuoriso-ohjaajaksi. Myöhemmin hän
toimi opettajana. Silloin kun Kuusamon ensimmäinen luistinrata jäädytettiin
urheilukentälle Jussi oli niiden talkoiden päällikkönä. Oli
puuhaamassa uuden jään kunniaksi uudenkuunjuhlia ja opetti
gramofonilevyjen soidessa Kuusamon neidoille rusettiluistelun alkeita ja
pojille - myös jääkiekon. Olisiko Kuusamossa Pallo-Karhuja ilman
Jussia? Sitä sopii meidän pikku-kuusamolaisten ajatuksissamme pohtia.
Mitalilistaa ta - vat - tua - ni hoksasin vielä että: - Meitähän istui
kolme tulevaa erikoismitalimiestä auto-Kalle-Määtän-Matin ohjaamassa
kermanvärisessä Studebakerissa, kun huristeltiin yönselässä Lahden
MM-kisoista kotia kohti maaliskuussa 1958.
Isäni istui uljaan piilin etupenkillä ja minä Kalevin kanssa takana
nahkalla verhotuilla muhkeilla istuimilla.
Kalevi, joka joulukuussa 1963 hiihti itsensä Susi-Kalleksi sai tästä
kolmikosta ensimmäisenä erikoismitalin voitettuaan Ylä-Tartran
MM-kisojen 50 kilometrin hiihdon vuonna 1970.
Aleksis Kiven Seura myönsi isälleni Eskon puumerkkimitalin. Hän piti tätä
tasan puolitoista kiloa painavaa pronssi-Eskoa korkeassa arvossa ja
etulinjassa muiden huomionosoitustensa joukossa. Puumerkkimitalin mukana
seuranneen samettikantisen Lupauskirjan teksti kuuluu:
"Minä Topias nahkasuutari ja Aleksis Kiven Seuran edusmies Erkki
Helamaa, lupaan täten luovuttaa Eskon puumerkkimitalin Sinulle Reino
Rinne, jonka uskotut lautamiehet ovat visusti harkinneet ja tuumailleet
uudeksi Nummisuutarin Eskoksi. Olemme panneet merkille, että puumerkki on
pantuna Suomen kansan aikakirjoihin, oikea Eskon puumerkki, iankaikkisena
todistuksena siitä, että sukupolvet vaihtuvat, mutta suomalaisen miehen
ja naisen luonto, hänen harjaskankea itsepäisyytensä, säilyy polvesta
polveen.
Että kaikki laillisesti käytetyksi tulee, pistäköön kumpikin
osapuoli, minä Seuran edusmiehenä ja Sinä uutena Eskona, puumerkkinsä
alle. Sillä Esko on sanonut: - Minäpä tämän asian alku ja juuri, ja
sentähden täytyy nimeni seistä supliikissa myös."
Helsingissä 10.10.1980 Aleksis Kiven Seura.
Topiaksen puumerkki, Erkki Helamaa.
Eskon puumerkki, Reino Rinne.
Allekirjoittanut sai viimeisenä tästä kolmikosta erikoismitalin vuonna
1997 kun valtakunnallinen lottamuistotoimikunta palkitsi minut
Lottamuistomitalilla n:o 7. Vuorineuvos Jorma Järvi luovutti mitalin
Kalastajatorpan Marski kabinetissa ja kiitti että Kokosin ja rakensin
Kuusamon lottien itsenäisen Suomen hyväksi tekemää työtä kuvaavan näyttelyn.
Muistonäyttely saavutti laajaa myönteistä huomiota koko maassa. Tämän
jälkeen mitalia ei ole myönnetty kenellekään.
Ennen minua Lottamuistomitalin olivat saaneet Tellervo Koivisto, Inkeri
Kilpinen, Pirkko Työläjärvi, Riitta Uosukainen, Lauri Sutela ja Adolf
Ehrnrooth.
Kunnioitettu Ystävä
Rauhallista Joulua!
Hyvää Uutta Wuotta!
Wesa Reinonpoika Rinne