TK-miesten matkassa I

Koillissanomien tiloissa on esillä historiallisia valokuvia. Heti ulkoa tultua porraskäytävässä on kuvasarja "Viimeinen päivä Sortavalassa 22.09.1944."

Valokuvat on ottanut Reino Rinne toimiessaan TK-miehenä vuosina 1942–44. Rintamakirjeenvaihtaja Rinne jätti Sortavalan lokakuun 24. päivän aamuna yhdessä TK-valokuvaaja Kim Borgin, TK -elokuvaaja Esko Töyrin ja TK-apulaiselokuvaaja Ama Jokisen kanssa. Viimeisen yön "hiljaisessa kaupungissa" tiedotuskomppanian miehet nukkuivat PYP:n toisen kerroksen asunnossa Karjalankadulla.

- Ennen neljää aamulla tuli moottoripyörälähetti, joka kuului kaupunkia luovuttamaan määrätyn everstin alaisuuteen ilmoittamaan, että on tullut käsky lähteä ilman luovutusta. - Nostettiin reput "pykälään" ja lähdettiin kuluttamaan armeijan saappaita, muistelee Reino Rinne.

- Auto, jonka piti tulla meitä hakemaan kahdeksan maissa tuli vastaan muutaman tunnin marssin jälkeen. Töyrillä ja Jokisella oli kannettavanaan raskaat elokuvalaitteet. Minun repussa oli muutamia kirjoja.

Niitä poimin kaupungin kirjaston salin lattialta röykkiöistä, minä useampia kuin toiset, muistelee kirjamies katsellessaan nahkaselkäisiä sotamuistoja, joihin on merkinnyt täytekynällä "Sortavala 23.09.1944 kello 5.45."
Syväriltä Petsamoon.

- Ennen Syvärille ja Laatokan Karjalaan siirtoa kuuluin 5. tiedotuskomppaniaan, joka oli pohjoisin; sen toiminta-aluetta oli Kiestingin ja Uhtuan suunta. TK-komppaniat kuuluivat päämajan alaisuuteen. Eräät rintamakirjeenvaihtajat ja valokuvaajat saivat komennuksia monille rintamille. Minä kävin kahdesti Petsamossakin, missä rintamavastuu kuului saksalaisille. Ensimmäisellä reissulla oli kaverina valokuvaaja Vilho Uomala, jolla oli leipätyömaana valokuvaamo Mikonkadulla Helsingissä. Toinen komennus tuli vuonna 1943, jolloin alkoi näkyä merkkejä sodan loppumisesta. "Taistelupariksi" tuli silloin päämajasta luutnantti Sven Grönvall, ammatiltaan taidemaalari ja opettaja Ateneumissa. Sodassa myös ruotsinkielinen kirjeenvaihtaja. Hänen veljensä, Ragnar oli Marskin adjutantti.

Rintamakirjeenvaihtaja Reino Rinne saksalaisten etulinja-asemassa Jäämeren rannalla 1943. Edessä Kalastajasaarento, etuoikealla Pummangin rannikko. Tällä matkalla oli "taisteluparina" Sven Grönvall, hänen veli Ragnar oli Marskin adjutantti.
________________________________________
TK- miesten matkassa - dokumentteja jatkosodan ajalta 1941 - 1944 koonnut Wesa Rinne