Kesän satoa

Meillä onnistuttiin ensi kerran saamaan pihlajanmarjoista mainiota mehuesanssia. Mutta ei nyt siitä tämän enempää.

Kesän satona sattui käteeni pari sellaista kirjateosta, joista tekee mieli jotakin sanoa.

Ensimmäinen on Markku Tantun epäsovinnaisuudellaan sivaltava "Noin sata Suomeni maisemaa". Kuvateos, jossa ei pröystäillä eikä juhlistella, jossa ei hengi markkinoiden maku eikä tyrkytetyn tunnelma, jossa ei paisutella eikä levennellä (kuten nykypäivän kirjatuotannossa kovin eleisesti), jossa syvennytään ja päästäänkin pintaa syvemmälle.

Markku Tanttu (tehnyt ja tuottanut kirjan itse, kuvannut, tekstittänyt, kustantanut) on rajannut aihealueensa lukija-katselijan kannalta mieluisasti. Keskittynyt niihin miljöihin ja maisemiin, jotka ovat tulleet läheisiksi asuin- ja oleskeluympäristönä. Tanttu ei ole lähtenyt varta vasten metsästämään kauniita ja kiehtovia aiheita mistä tahansa. Hieno lähtökohta. Mutta vielä parempana pidän sitä syvää ja lämmintä 'yhteishenkeä', mikä vallitsee tässä teoksessa kuvan ja sana välillä. Monilta kuvateoksilta tämä puuttuu.

Markku Tantun mustavalkoiset kuvat hivelevät pehmeästi silmää, mutta mietteliään luonnonymmärtäjän ja ympäristöeheyttä kaihoavan kynämiehen teksteillään hän luo kokoelmasta kirjan, jonka mielelläni luokittelisin taideteolliseksi.

Vaatimattomuus kaunistaa, toteaa suomalainen sananparsiviisaus. Se sopii nimenomaisesti Markku Tantun hiljaisesti mutta väkevästi puhuttelevaan teokseen. Siinä on kansanlaulun syvää keveyttä, hartautta, kestävyyttä.
Ja toinen on Jorma Komulaisen "Kajaani" (uhkea kuvaesite Kainuun kaupungista); kustantaja Otava sen toimitti minulle kesäpaikkaani Suonnansaareen vaativanoloisesti leimattuine omistuksineen: vain arvostelukäyttöön.
Tämä puntarissa painava kuvateos ei pulppua kansanlaulujen lähteestä, mutta hohtaa kyllä modernia tekniikan loistoa. Tekstitys ei ole lähtöisin kuvaajan kädestä; se käy hieman kuin eri tasossa, kuten useimmiten silloin kun on kyse kahden tai useamman tekijän taiteelliseksi tarkoitetusta työstä.

Mestarikuvaaja Jorma Komulaisen teos ei oikein hengitä - minusta. Monet ovat sitä kyllä kehuneet kaikissa suhteissa. ja häikäisevän kaunishan Komun Kajaani -kavalkadi on, sitä ei sovi kieltää.
Toivonpa että Komu joskus kulkeutuisi kameroineen myös luontoon!

Koillissanomat 13.10.1978