Olisiko enne...?

Kitkan luoteisrantalaiset ovat viime aikoina ja päivinä nähneet kotipirtin ikkunasta vinhasti kiitäviä autoja. Niitä on käynyt Muorunsalmesta käsin Suonnankylässä, Tolvanniemellä ja Tolvankylässä. Niillä on kiidätetty ihmisiä tai tavaraa.

Kitkan leveä pinta on nyt niin vahvan jään peitossa, että kuorma-autollakin ajaminen käy päinsä, eikä lunta ole vielä esteeksi asti. Mutta minä päivänä tahansa jääliikenne saattaa katketa. Koillissanomain toimitus oli viime sunnuntaina in corpore eli kokonaisuudessaan kokeilemassa, miten Kitkaa pitkin autolla ajetaan. Hyvin se kävi.
Eilen minulle soitettiin Tolvankylästä - siellähän on nyt sentään puhelin- , että kylän rannassa on samanaikaisesti kolme autoa! Sellaista ei ole ennen nähty. Nämä autot olivat osaltaaan tekemässä viimeistä palvelusta Tolvan isännälle Antti Oikaraiselle, joka ei koskaan pitkän elämänsä aikana päässyt autolla kotikylästään pois päin eikä muualta kotiinsa.

Ehkäpä - tekee mieli näin ajatella - vilkas autoliikenne Kitkan pohjoisrannan kyliin on enne. Ehkäpä jo ensi kesänä kokouraisella tientekokoneella puhkaistaan maantien pohja Suonnankylään ja pitemmällekin...
Eduskunnan vallassa asia on. Kenties jo ennen joulua ratkaisu tehdään. Kitkan rantalaiset itse kuitenkin ovat sitä mieltä, ettei nuolaista ennenkuin tipahtaa.

Koillissanomat 29.11.1955