Uusi vuosi ja uudet lumet. Paljon uutta pehmeätä lunta – vitikeli.
On alkanut vuosi, jolla on monta erikoisominaisuutta.
Ensinnäkin tämä on karkausvuosi, jolloin nahjusmaisillakin poikamiehillä on mahdollisuus päästä purjehtimaan avioliiton rauhalliseen – hm – satamaan.
Lisäksi alkanut vuosi on olympiavuosi. Jo tammikuussa pamahtavat lähtölaukaukset Cortinassa, jossa latujen herruudesta kilvoitellaan. Paitsi suoranaisen hiihdon taitamisessa ja jaksamisessa siellä isketään yhteen syöksy- ja pujottelulaskuissa ja hyppyrimäenlaskussa, jossa meidän poikamme näyttävät olevan lupaavassa kunnossa.
Mutta vielä ei ole syytä tuudittautua voittojen tunnelmiin. Kesällä maailma valiot matkustavat Melbourneen, jossa sitten taas neljän vuoden jälkeen katsotaan, kuka kukin on.
Mutta tämä vuosi on meillä myöskin välivuosi. Jo tässä kuussa valitaan presidentin valitsijamiehet ja ensi kuussa valitsijamiehet kokoontuvat nimittämään maalle uuden presidentin. Näillä ajoin tämä tuleva tapaus onkin kaikkialla maassamme puheenaihe numero yksi. Tässä onkin kysymys todella isosta asiasta. Isommasta kuin konsanaan olympialaiset ynnä muut sellaiset kansainväliset leikit, joissa sentään häviäminen ei suuria mullistuksia aiheuta – mielen karvautta vähän, joka sekin on hetkellistä laatua, Sen sijaan presidentin vaalilla on monessa mielessä kauaskantava merkityksensä.
Sen vuoksi toivottavaa on, etteivät tuiskut enemmän kuin pakkasetkaan muodostuisi esteeksi äänioikeutettujen kansalaisten marssille tammikuun 16.–17. päivinä 1956, jolloin jokainen ääni-ikäinen voi antaa oman osviittansa presidentin valitsijamieheksi. Vaaleja ei ole läheskään edes joka vuosi. Jaksaa niiden vaatiman ponnistuksen suorittaa ja kärsii niihin tarvittava aika uhrata.
JOKAINEN SIIS LIIKKEELLE PARIN VIIKON KULUTTUA. JOKAINEN VAKAUMUKSENSA MUKAISESTI ÄÄNESTÄMÄÄN.
Koillissanomat 3.1.1956.