HÄMMINKIÄ - AJATTELEMISEN AIHETTA

Toukokuun 24. päivänä Koillissanomat julkaisi "todellisen pääkirjoituksen", jossa yli etusivun menevässä otsikossa kysyttiin "Onko Kuusamon vesiosuuskaupoilla laillinen pohja?" Sivun mittaisessa artikkelissa yritettiin valaa öljyä laineille. Korostetaan sitä, että tässä täytyy olla kyse aivan erikoisen tavoittelemisen arvoisista omaisuuksista, kultakaivoksesta, josta sen valtaaja tulee hyötymään. Todetaan, että viime kahakassa maksettujen hintojen mukaisesti kuusamolaiset saisivat yhteismetsään sisältyvistä vesiosuuksista kaiken kaikkiaan 218.245.000 markkaa (nykyrahassa 2,1 mmk) Tästä summasta on vajaa neljännes sitä, mitä rakentavien voimaloiden voidaan laskea tuottavan voittoa yhdessä vuodessa. Korostetaan, että kuusamolaisten vesiosuuksiin sisältyvä valtava omaisuus on menossa melkein ilmaiseksi. Kysytään, ovatko tehdyt kaupat laillisia? Mikä on koskien oikea arvo?

Laatiessani tuota "pääkirjoitusta", josta sittemmin pari lakimiestä kyseli, kuka sinulla on lainopillisena neuvonantajana, minulla oli todella kaveri: opettaja Aarne Alavuotunki, joka kuten myös veljensä Erkki, käytti koskisodan aikana ahkerasti KS:n palstoja jankuttaen, ettei pidä kenkätä arvokkaita omaisuuksia ja hankkien tietoja koskivoimien arvoperusteista. Tietoja, miten on maksettu muualla jne. Alavuotungin veljekset tekivät siis hyvää työtä koskien säilymisen puolesta, vaikka he eivät sitä nimenomaan tarkoittaneet. - "Koskiosuuksia ei voida pakkolunastaa", julisti Koillissanomat toukokuun 27. päivänä etusivulla neljän palstan otsikossa. Yhtiöiden asiamiehet olivat levittäneet pitäjällä sellaistakin huhua, että niitä, jotka eivät myy hyvällä, osuudet pakkolunastetaan.

Näin jälkeenpäin voidaan todeta, että koskien säilymisen kannalta oli erikoisen onnekasta se, että Imatran Voima valitsi ostotoiminnan johtoon paikkakunnalle hyvissä ajoin ennen koskirakennuskautta muuttaneen ja pysyvästi asettuneen Yrjö Linkolan, jonka henkilökohtaiset valtapyrkimykset olivat aiheuttaneet hänelle myäs melkoisen merkityksellistä epäsuosiota kansan keskuudessa. Jos tällä paikalla olisi joku todellinen kansan suosikki, niin kaupparintamalla olisi saattanut käydä toisin. Nythän tilanne muodostui sellaiseksi, että kumpikaan yhtiö ei saanut tarvittavaa 2/3 enemmistöä eikä siis väliaikaisen rakennusluvan saanti käynyt mahdolliseksi. PV:n nimekkäin ostoasiamies oli kansanedustaja Niilo Ryhtä.

Vähitellen kevään 1955 koskisota laantui kentällä, mutta ei suinkaan sammunut. Alkoi pitkä ja monivaiheinen neuvottelu- ja juonittelukausi, jossa tapahtumapaikkoina olivat Helsinki ja Kuusamo. Ryhdyttiin neuvottelemaan valtiovallan patistuksesta yhteistoiminnasta. Tähtäimessä oli mm. erillisen yhtiön perustaminen Kuusamon vesien valjastamiseksi. Tälle hankkeelle pyrittiin saamaan kuusamolaisten myötämieltä väläyttelemällä sellaistakin mahdollisuutta, että Kuusamon kunta ja osuuksia myymättömät yksityiset voisivat päästä yhtiön osakkaiksi.

Suurten "vihaisten veljien" yhteistoiminnasta ei kuitenkaan Kuusamon koskien onneksi tullut koskaan mitään.